Kirjoitan. Rukoilen. Nukun.

Kirjoitan. Rukoilen. Nukun. Masturboin. Rakastelen. Vihellän. Kaivan nenää niin kuin avaruutta kaivaten. Lausun jokaisen kielletyn hedelmän nimen alkaen aakkosten toisesta päästä. Väritän jokaisen sateenkaaren värin maiseman keskelle. Kirjoitan. Rukoilen. Nukun. Rakastelen naista joka masturboi. Kiellän nimeni, kiellän sinun nimesi, kiellän meidän nimemme. Luen meistä kertovan tutkimuksen. Tulen hulluksi. Tulen väsyneeksi. Tulen heränneeksi. Tulen viisaaksi. Sekoan sanoista jotka kertovat rakkauden olevan totta, esimerkiksi kosketus, hellä, uni. Sekoan lauseista jotka saavat ymmärtämään, että historian paine on tosi, esimerkiksi jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja. Sekoan rytmistä joka kuljettaa näitä sanoja. Kuuntelen musiikkia, kuuntelen romantiikkaa, kuuntelen virtsaamisen ääntä, kuuntelen hulluuden ääntä, kuuntelen tuulen ääntä, mitä se kertoo yhtään mistään. Kuuntelen uutisia jotka kertovat kaukaisesta maasta, kuuntelen kotimaan uutisia, meillä ei mene hyvin. Katson uutisista kun maailma tuhoutuu. Kirjoitan. Rukoilen. Nukun. Käytän aikani viisaasti. Opettelen epäsäännöllisiä verbejä säännöllisen ajan puitteissa. Nukahdan naisen viereen, näen unta toisesta naisesta, vieraannun ajasta, tulen lähemmäs vuodenaikaa. Kävelen, Déjà vu, etsin totuutta joka kertoisi mitä tämä kaikki on. Mietin lausetta, mitään ei ole, kaikki on kuviteltava. Kuvittelen äidin, isän, veljen ja siskon ruokapöytään. Kuvittelen palamattoman pensaan. Kuvittelen naurun joka ylittäisi kaikki vuoret. Kirjoitan. Rukoilen. Nukun. Ajattelen ystävän tekoja, maailman kauneimpia silmiä valjastamassa hevosvankkureita lopun aattoon. Ajattelen ystävän unta, kuinka monta kertaa hän kierähtää maisemansa ympäri, uudestaan! Ajattelen Jeesuksen tekoja, kuinka hän ehti, miten kädet koskettivat. Kokeilen onko hella valmiina ruoalle, aamen. Kokeilen miltä tuntuu siirtyä ilman ajatusta. Mietin, ajattelinko.