tiistai 26. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (57)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun hän saa seurata meritähtiä niiden

maatessa liikkumattomina hiekkapohjalla, mistä hän ei pidä,

siitä kun hän joutuu toteamaan että meritähdet eivät pysy

koko elämäänsä paikoillaan vaan lähtevät joskus liikkeelle.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (56)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun hänen annetaan kävellä paljain ja-

loin aamuauringon lämmittämällä rantakalliolla, mistä hän

ei pidä, siitä kun hänet huudetaan heti kotiin hänen otettu-

aan ensimmäiset askeleensa auringon muuttamalla kivellä.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (55)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan näkemään unta jossa hänet pakotetaan asumaan

talossa jonka ikkunoissa ei ole verhoja ja jossa riisutuessaan

kaikki kadulla hänen talonsa ohi kävelevät pystyvät seuraa-

maan hänen riisuutumistaan ja seisomistaan ikkunan edes-

sä alasti, mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden va-

kuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että hän nukkuu parhai-

ten kun tietää ettei hänen vielä seuraavan kymmenen tun-

nin aikana tarvitse pelätä että hänet pakotetaan heräämään

unesta jossa hänet pakotetaan ennen vaatteittensa pois otta-

mista kiipeämään portaita yläkertaan etteivät hänen kotin-

sa ohi kävelevät himokkaat miehet voi nähdä häntä alasti.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (54)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan näkemään unta jossa hän ei osaa erottaa puna-

kylkirastasta laulurastaasta, mistä hän pitää, siitä kun mies

on toistuneiden vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että

hän nukkuu parhaiten kun tietää ettei hänen vielä seuraa-

van kymmenen tunnin aikana tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan heräämään unesta jossa hän on oppinut erotta-

maan räkättirastaan rumuuden mustarastaan kauneudesta.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (53)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan näkemään unta jossa hänet pakotetaan avaa-

maan silmänsä ja seuraamaan kuinka ruoste leviää hylätyn

työmaan palkeista työmaata ympäröivään vanhaan kaupun-

kiin, mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuut-

teluiden jälkeen alkanut uskoa että hän nukkuu parhaiten

kun tietää ettei hänen vielä seuraavan kymmenen tunnin

aikana tarvitse pelätä että hänet pakotetaan heräämään

unesta jossa hänet pakotetaan kantamaan pitkään hylätty-

nä olleita ja pölyn ja ruosteen peittämiä painavia palkkeja.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (52)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan näkemään unta jossa hän ei myrskyn puhjettua

enää erota majakkaa eikä näe ulapalla yhtään merimerkkiä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukkuu parhaiten kun

tietää ettei hänen vielä seuraavan kymmenen tunnin aika-

na tarvitse pelätä että hänet pakotetaan heräämään unesta

jossa hän on ennen myrskyn puhkeamista sytyttänyt maja-

kan valon ja täyttänyt salmen varoittavilla merimerkeillä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (51)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan näkemään unta jossa hänen yläpuolellaan py-

syttelevän hiekkatiiran huudot hukkuvat puuskittaiseen

tuuleen, mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden

vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että hän nukkuu

parhaiten kun tietää ettei hänen vielä seuraavan kymme-

nen tunnin aikana tarvitse pelätä että hänet pakotetaan

heräämään unesta jossa tuuli on tauonnut ja hiekkatiira

laskeutunut luodolle lepäämään ja saaressa on hiljaista.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (50)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että hänet

pakotetaan näkemään unta jossa hänet pakotetaan käyttä-

mään käyräteräistä sapelia vaikka hän käyttäyisi ennemmin

suorateräistä miekkaa, mistä hän pitää, siitä kun mies on

toistuneiden vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että hän

nukkuu parhaiten kun tietää ettei hänen vielä seuraavan

kymmenen tunnin aikana tarvitse pelätä että hänet pako-

tetaan heräämään unesta jossa hänet pakotetaan maalaa-

maan puolikuu vaikka hän tahtoisi täysikuun taivaalle.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (49)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

tietää ettei hänen vielä tänä yönä tarvitse pelätä että häntä

tultaisiin aamun sarastaessa hakemaan, pestäisiin, siveltäi-

siin voiteilla, suihkutettaisiin hajusteilla, puettaisiin ja vietäi-

siin kruunattavaksi, mistä hän pitää, siitä kun mies on toistu-

neiden vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että hän nuk-

kuu parhaiten kun tietää ettei hänen vielä seuraavan kym-

menen tunnin aikana tarvitse vääntelehtiä levottomana sän-

gyssään peläten ensimmäisiä valonsäteitä ja edessä olevaa

koettelemusta jonka päätteeksi hän on puhdas, sileäihoinen,

hyvältä tuoksuva ja kauniisiin vaatteisiin puettu kuningatar.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Nuoresta tytöstä (48)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että hän nukahtaa helpoiten kun

ulkona tuulee niin kovaa että puolukat irtoavat pensaista ja

kierivät sammaleella, mistä hän pitää, siitä kun mies on tois-

tuneiden vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että hän nuk-

kuu parhaiten kun tuuli puhaltaa pensaista irronneet puolu-

kat veteen ja järven pinta on täynnä verenvärisiä puolukoita.

torstai 31. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (47)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että puut eivät ole kiinnostuneita

siitä haluaako joku ihminen enemmän kuin mitään muuta

maistaa simpukan lihaa, mistä hän pitää, siitä kun mies on

toistuneiden vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että puut

eivät ole kiinnostuneita siitä haluaako joku ihminen enem-

män kuin mitään muuta työntää kielensä simpukan sisään.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (46)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa ettei hänen kannata turhaan huo-

lehtia siitä mistä suunnasta tuuli puhaltaa koska hän pystyy

purjehtimaan veneellään myös vastatuuleen, mistä hän pi-

tää, siitä kun mies on toistuneiden vakuutteluiden jälkeen

alkanut uskoa ettei hänen kannata turhaan huolehtia siitä

millainen sää merellä vallitsee hänen purjehtiessaan koska

hän pystyy purjehtimaan myös pahimman myrskyn lävitse.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (45)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa ettei ajatus soutuveneen soutami-

sesta järven keskelle, airojen nostamisesta veneeseen ja tul-

pan irrottamisesta ole lainkaan mahdoton toteuttaa, mistä

hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuutteluiden jäl-

keen alkanut uskoa ettei ajatus rakastelemisesta soutuve-

neessä veneen täyttyessä vedellä ei ole lainkaan mahdoton.

Nuoresta tytöstä (44)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa ettei ajatus soutuveneen pohjalla

rakastelemisesta ole lainkaan mahdoton toteuttaa, mistä hän

pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuutteluiden jälkeen

alkanut uskoa että soutuveneen vettä täynnä oleva pohja

voi olla paikka jossa he laittavat toivomansa lapsen alulle.

torstai 24. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (43)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen vakuuttunut siitä että heidän hedelmätarhaansa

hoitamaan tarvitaan asiansa osaava ja ammatilleen omistau-

tunut puutarhuri, mistä hän pitää, siitä kun mies on toistu-

neiden vakuutteluiden jälkeen vakuuttunut siitä että heidän

hedelmätarhansa ei tule kukoistamaan vaikka he hoitaisivat

sitä yhdessä vaan heidän on palkattava kokenut puutarhuri.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (42)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies on toistuneiden vakuuttelui-

den jälkeen alkanut uskoa että tyttö on jumalatar joka on

tullut kertomaan ihmisille että heidän temppeleittensä gra-

niitista tehdyt lattiat halkeavat jos he eivät lakkaa kuuntele-

masta vääriä profeettoja, mistä hän pitää, siitä kun mies on

toistuneiden vakuutteluiden jälkeen alkanut uskoa että tyttö

on jumalatar joka on tullut varoittamaan ihmisiä että heidän

temppeleittensä paksut purppuraverhot repeävät jos he eivät

lakkaa kuuntelemasta väärien pappiensa valheellisia sanoja.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (41)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän pitää, siitä kun mies ottaa toistuneiden pyyntöjen

jälkeen elämäntehtäväkseen opetella seisomaan paikoillaan

kärsimättömästi kuin eläin, kärsivällisesti kuin puu, mistä

hän pitää, siitä kun mies ottaa toistuneiden pyyntöjen jäl-

keen elämäntehtäväkseen opetella seisomaan paikoillaan

tuulen tuivertaessa ja veden piiskatessa peltisiä kattoja.

torstai 17. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (40)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän ei pidä, siitä kun mies ei hänen toistuvista vakuut-

teluistaan huolimatta suostu uskomaan että juuri hän on se

voima joka saa veden virtaamaan virtaavassa maailmassa,

mistä hän ei pidä, siitä kun mies ei hänen toistuvista vakuut-

teluistaan huolimatta suostu uskomaan että juuri hän on se

henkilö joka seisoo keskellä virtaa tarkkailemassa virtausta.

Nuoresta tytöstä (39)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän ei pidä, siitä kun mies ei hänen toistuvista vakuut-

teluistaan huolimatta suostu uskomaan että hän kykenee

puhumaan oppilaiden kanssa opettajan tietävällä kielellä,

mistä hän ei pidä, siitä kun mies ei hänen toistuvista va-

kuutteluistaan huolimatta suostu uskomaan ettei hän puhu

käärmeen kavalalla vaan opettajan hyväntahtoisella kielellä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Nuoresta tytöstä (38)


Alan ajatella joella minua odottavaa alastonta nuorta tyttöä,

mistä hän ei pidä, siitä kun mies ei hänen toistuvista pyyn-

nöistään huolimatta suostu ottamaan kuokkaa vajan seinällä

olevasta koukusta, mistä hän ei pidä, siitä kun mies ei hänen

toistuvista vakuutteluistaan huolimatta suostu uskomaan et-

teivät he voi enää lykätä maan kääntämistä yhtäkään päivää.