Runo kolmella kielellä (Tadeusz Dąbrowski)

*

Pomiędzy odpływem myśli a przypływem
snu mam minutę wieczności na zbieranie
metafor.

Lecz zanim zdążę schylić się po pierwszą
z nich, zalewa mnie fala i odmęt pochłania. Jakiś

czas później budzę się, bo słońce
wsadza mi palce do oczu. Niewiele pamiętam.

W prawej kieszeni mam kamyk, w lewej meduzę,
w ustach – piach.

*

In between the ebb of thoughts and the flow
of sleep I have a minute of eternity for gathering
metaphors.

But before I can bend to pick up the first
one, a wave washes over me and the turbulent deep engulfs me. Some

time later I wake up, because the sun
is sticking its fingers in my eyes. I don’t remember much.

In my right pocket I’ve a pebble, a jellyfish in my left,
in my mouth – sand.

*

Ajatusten laskuveden ja unen nousuveden
välissä minulla on ikuinen hetki aikaa kerätä
vertauskuvia.

Mutta ennen kuin voin kumartua poimimaan
ensimmäisen aalto pyyhkäisee ylitseni ja myrskyisä syvyys
hukuttaa minut. Jonkin

aikaa myöhemmin herään auringon
työntäessä sormiaan silmiini. En muista paljoa.

Oikeassa taskussani on kivi, vasemmassa meduusa,
suussani – hiekkaa.

*

(Käännös: Esa Mäkijärvi)

--

Tadeusz Dąbrowski (s. 1979) on palkittu puolalainen runoilija. Hän on julkaissut kuusi runokokoelmaa, joista viimeisin (Schwarzes Quadrat auf schwarzem Grund) ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Englanniksi hänen tekstejään on julkaistu kokoelmassa Black Square.

Taivaallinen näky

Taivaallinen näky

Julmuudella on ihmisen sydän
ja kateudella, ihmisen kasvot
kauhu, ihmisen taivaallinen muoto
salaisuus, ihmisen puku

Ihmisen puku on rautainen työpaja
Ihmisen olemus on tulinen työpaja
Ihmisen kasvot, sinetöity ahjo
Ihmisen sydän, se on nälkäinen kuilu


A Divine Image

Cruelty has a Human heart
And Jealousy a Human Face,
Terror, the Human Form Divine,
And Secrecy, the Human Dress.

The Human Dress is forgéd Iron,
The Human Form, a fiery Forge,
The Human Face, a Furnace seal'd,
The Human Heart, its hungry Gorge.

By William Blake

Hautakirjoitus tyrannissa

Hautakirjoitus tyrannissa


Täydellisyys, eräänlainen, jota hän jahtasi
ja runous jonka hän kehitti oli helppo ymmärtää
hän tunsi ihmisen hullutukset niin kuin kämmenpuolensa
ja oli erityisen kiinnostunut armeijoista ja laivastosta
kun hän nauroi, senaattorit purskahtivat naurahdukseen myös
ja kun hän itki, pieni lapsi kuoli kadulle

**

Epitaph on a tyrant

Perfection, of a kind, was what he was after,
And the poetry he invented was easy to understand;
He knew human folly like the back of his hand,
And was greatly interested in armies and fleets;
When he laughed, respectable senators burst with laughter,
And when he cried the little children died in the streets.

By W.H. Auden

Neljä James Wright -käännöstä

1. Alku

Kuu pudottaa yhden tai kaksi höyhentä pellolle.
Tumma vehnä kuuntelee.
Ole liikkumatta.
Nyt.
Siinä ne ovat, kuun nuoret, kokeilemassa
Siipiään.
Puiden välissä hento nainen nostaa kauniin varjon
Kasvoilleen, ja nyt hän astuu ilmaan, nyt hän on kokonaan
Poissa, kadonnut ilmaan.
Seison yksin vanhan puun juurella, en uskalla hengittää
Tai liikkua.
Kuuntelen.
Vehnä nojaa kohti omaa pimeyttään,
Ja minä kohti omaani.

1. Beginning

The moon drops one or two feathers in to the field.
The dark wheat listens.
Be still.
Now.
There they are, the moons young, trying
Their wings.
Between trees, a slender worman lifts up the lovely shadow
Of her face, and now she steps into the air, now she is gone
Wholly, into the air.
I stand alone by an alder tree, I do not dare breathe
Or Move.
I listen.
The wheat leans back toward its own darkness,
And I lean toward mine.

2. Siunaus

Aivan Rochesteriin, Minnesotaan vievän valtatien lähellä
Hämärä nojautuu pehmeästi eteenpäin ruohikossa.
Ja noiden kahden intianponin silmät
Tummuvat ystävällisyydestä.
Ne ovat tulleet iloisesti pajukosta
Toivottamaan ystäväni ja minut tervetulleeksi.
Astumme piikkilangan yli pellolle
Jossa ne ovat laiduntaneet koko päivän, yksin.
Ne tärisevät, voivat tuskin peitellä iloisuuttaan
Siitä että olemme tulleet.
Ne kumartavat ujosti kuin märät joutsenet. Ne rakastavat toisiaan.
Ei ole toista heidän kaltaistaan yksinäisyyttä.
Kotona jälleen,
Ne alkavat mutustella kevään nuoria tukkoja pimeydessä.
Haluaisin pidellä hennompaa käsissäni,
Koska hän on kävellyt luokseni
Ja painanut vasenta kättäni.
Hän on mustavalkoinen,
Hänen harjaksensa putoaa valtoimenaan otsalleen,
Ja hento tuuli liikuttaa minut hyväilemään hänen pitkää korvaansa
Joka on yhtä pehmeää kuin iho tytön ranteessa.
Yhtäkkiä ymmärrän
Että jos astuisin ruumiistani
Puhkeaisin kukkaan.

2. A Blessing

Just off the highway to Rochester, Minnesota,
Twilight bounds softly forth on the grass.
And the eyes of those two Indian ponies
Darken with kindness.
They have come gladly out of the willows
To welcome my friend and me.
We step over the barbed wire into the pasture
Where they have been grazing all day, alone.
They ripple tensely, they can hardly contain their happiness
That we have come.
They bow shyly as wet swans. They love each other.
There is no loneliness like theirs.
At home once more,
They begin munching the young tufts of spring in the darkness.
I would like to hold the slenderer one in my arms,
For she has walked over to me
And nuzzled my left hand.
She is black and white,
Her mane falls wild on her forehead,
And the light breeze moves me to caress her long ear
That is delicate as the skin over a girl’s wrist.
Suddenly I realize
That if I stepped out of my body I would break
Into blossom.

3. Sadonkorjuiden pelossa

Niin on tapahtunut
Ennenkin: lähellä,
Hitaitten hevosten sieraimet
Hengittävät tasaisesti,
Ja ruskeat mehiläiset raahaavat hienoja seppeleitään,
Raskaasti,
Kohti lumisia pesiään.

3. In fear of harvests

It has happened
Before: nearby,
The nostrils of slow horses
Breath evenly,
And the brown bees drag their high garlands,
Heavily,
Toward hives of snow.

4. Maaten riippumatossa William Duffyn maatilalla Pine Islandissa, Minnesotassa

Pääni yläpuolella näen pronssisen perhosen
Nukkuvan mustassa rungossaan
Puhaltaen kuin lehti vihreässä varjossaan.
Tyhjän talon takana olevan rotkon pohjalla
Lehmänkellot seuraavat toisiaan
Iltapäivän etäisyyksiin.
Oikealla puolellani,
Valon täyttämällä pellolla kahden männyn välissä,
Viime vuoden hevosten jätökset
Paahtuvat kultaisiksi kiviksi.
Nojaan illan pimentyessä ja tullessa.
Kanahaukka lentää ylitseni etsien kotia.
Olen hukannut elämäni.

4. Lying in a Hammock at William Duffy's Farm in Pine Island, Minnesota

Over my head, I see the bronze butterfly
Asleep on the black trunk,
Blowing like a leaf in green shadow.
Down the ravine behind the empty house,
The cowbells follow one another
Into the distances of the afternoon.
To my right,
In a field of sunlight between two pines,
The droppings of last year's horses
Blaze up into golden stones.
I lean back, as the evening darkens and comes on.
A chicken hawk floats over, looking for home.
I have wasted my life.

Ensitapaamisia (Arseni Tarkovski)

Juhlistimme jokaista hetkeä
Yhdessä kuin ilmestyksiä,
Vain me kaksi koko maailmassa.
Rohkeampana, kevyempänä kuin linnun siipi
Sinä putosit kuin kammoten
Alas portaita, johtaen
Läpi liljaisen tuoksun valtakuntasi
Peilin takana.

Kun yö saapui, armo annettiin minulle,
Turvapaikan portit avattiin,
Kiiltäen pimeydessä
Alastomuus kumarsi hiljaa;
Herätessäni sanoin:
’Jumala siunatkoon sinua!’, tietäen sen
Olevan liian rohkeaa: sinä nukuit,
lilja nojautui puoleesi pöydällä
Koskettaakseen ripsiäsi maailmallisella sinisellään,
Nuo sinisen hipaisemat kulmakarvat
Olivat rauhalliset, ja kätesi oli lämmin.

Ja kristallissa näin sykkiviä jokia,
Sumun seppelöimiä mäkiä, ja kimaltelevia meriä;
Pitäen kämmenelläsi tuota kristallipalloa,
Romahdit valtaistuimellesi,
Ja - Ylistäkää Herraa! - kuuluit minulle.
Heräten, muutit
Ihmisten yhdentekevää sanakirjaa
Kunnes puhe oli täyttä ja vuosi ylitse
Valtavalla voimalla, ja sana sinä
Paljasti uuden merkityksensä: se tarkoitti kuningasta.
Kaikki maailmassa oli toisin,
Jopa yksinkertaisimmat asiat - kolpakko, kulho -
Kerrostuessaan kiinteällä vedellä
Seisoivat välissämme vahteina.

Meidät johdatettiin kuka tietää minne.
Edessämme avautui, kangastuksessa,
Ihmeestä rakennettuja kaupunkeja,
Minttulehdet levittäytyivät jalkoihimme,
Linnut lähtivät matkaan kanssamme,
Kalat hyppäsivät tervehtien vedestä,
Ja taivas yllä kääriytyi…

Vaikka takanamme koko ajan kulki kohtalo,
Partaterää heiluttava mielipuoli.

(Katso myös: Andrei Tarkovskista ja elokuvasta Stalker (1979))

Kaksi Robert Creeley -käännöstä

1. Paluu

Hiljaista kuten pitääkin sellaisissa paikoissa;
Kadulla, nujerrettuna, räntäsateessa,
Loputtomassa, mutta aina päättyen pimeisiin oviin.
Sisällä, ne jotka tulevat pysymään siellä aina,
Hiljaisia kuten on sellaisille ihmisille hyvä—
Toistaiseksi on tarpeeksi olla täällä, ja
Tietää että yksi näistä ovista on minun.

1. Return

Quiet as is proper for such places;
The street, subdued, half-snow, half-rain,
Endless, but ending always in the darkened doors.
Inside, they who will be there always,
Quiet as is proper for such people—
Enough for now to be here, and
To know my door is one of these.

2. Avioliitto

Ensimmäinen hänen
antamansa takuumaksu
oli kultainen
vihkisormus.

Toinen—myöhään illalla
hän heräsi,
nojautui kyynärpäänsä yli,
ja suuteli toista.

Kolmas ja viimeinen—
hän kuoli
ja luopui rakastamisesta
ja asui hänen kanssaan.

2. A Marriage

The first retainer
he gave to her
was a golden
wedding ring.

The second—late at night
he woke up,
leaned over on an elbow,
and kissed her.

The third and the last—
he died with
and gave up loving
and lived with her.

Neitsytkuningas (John Ashbery)

He tietävät niin paljon enemmän, ja niin paljon vähemmän,
”viattomia yksityiskohtia” ja muuta. Oli aika
vastustaa tai tukkia turpansa. Vaha-animaatio on niin ohi,
kuningas ajatteli. Vesivärivirus
vei kymmeniä sivupoluille.

Jokin kertoo minulle että luet tätä junassa
joka kompuroi läpi Georgian maaseudun, pyyhkien unta
silmistäsi kun konduktööri menee vaunun läpi
kantaen sämpylää. Muutamme tänään,
tänään sohvalla.


--

(Käännös: Esa Mäkijärvi. Alkuperäinen runo julkaistu The New Yorker -lehdessä 29.9.2008, luettavissa täällä).

Tylsyydelle (Charles Simic)

Minä olen sateisten sunnuntaittesi lapsi.
Seurasin ajan ryömivän
katon yli
kuin haavoitettu kärpänen.

Päivä kestäisi ikuisesti,
tehden leivästä oksennuspalloja,
odottaen paljaan puun
oksan liikahtavan.

Hiljaisuus syvenisi,
taivas tummenisi,
isoäidin kutoessa
mustalankaisen pallon kanssa.

Tiedän taivaan olevan sellainen.
Ikuisuuden luokkahuoneissa,
enkelit istuvat kuin tylsistyneet lapset
päät painuneina.

--

(Käännös: Esa Mäkijärvi. Alkuperäinen runo julkaistu The New Yorker -lehdessä 10.12.2007, luettavissa täällä).

Kaksi E.E. Cummings -käännöstä

1. Cambridgen rouvat jotka asuvat kalustetuissa sieluissa

Cambridgen rouvat jotka asuvat kalustetuissa sieluissa
ovat epäkauniita ja heillä on mukavat mielet
(myös, kirkon protestanttisella siunauksella
tyttäret, hajuttomat muodottomat hengelliset)
he uskovat Kristukseen ja Longfellow’hon,molemmat kuolleita,
ovat poikkeuksetta kiinnostuneita niin monesta asiasta-
nykyisellä kirjoituksella löytää vielä
iloiset sormet kutomassa onko se Vastakkaista?
ehkäpä. Kun pysyvät kasvot keskustelevat ujosti
Rouva N:n ja Professori D:n skandaalista
...Cambridgen
rouvat eivät välitä,Cambridgen
yläpuolella jos joskus on laatikossaan
vaaleanvioletti ja kulmaton taivas, kuu
rämisee kuin osa vihaisesta makeisesta

1. the Cambridge ladies who live in furnished souls

the Cambridge ladies who live in furnished souls
are unbeautiful and have comfortable minds
(also, with the church's protestant blessings
daughters, unscented shapeless spirited)
they believe in Christ and Longfellow,both dead,
are invariably interested in so many things-
at the present writing one still finds
delighted fingers knitting for the is it Poles?
perhaps. While permanent faces coyly bandy
scandal of Mrs. N and Professor D
....the Cambridge ladies do not care,above
Cambridge if sometimes in its box of
sky lavender and cornerless, the
moon rattles like a fragment of angry candy

--

2. Kevät on kuin ehkä käsi

Kevät on kuin ehkä käsi
(joka tulee varovasti
Ei Mistään)järjestäen
ikkunan,jonne ihmiset katsovat(kun
ihmiset katsovat
järjestäen ja muuttaen paikkoja
varovasti asettaen siihen oudon
asian ja tähän tiedetyn asian)ja

muuttaen kaiken varovasti

kevät on kuin ehkä
Käsi ikkunassa
(varovasti liikuttaen
edestakaisin Uusia ja
Vanhoja asioita,kun
ihmiset katsovat varovasti
liikuttaen ehkä
murto-osaa kukasta tähän laittaen
tuuman ilmaa tuonne)ja

särkemättä mitään.

2. Spring is like a perhaps hand

Spring is like a perhaps hand
(which comes carefully
out of Nowhere)arranging
a window,into which people look(while
people stare
arranging and changing placing
carefully there a strange
thing and a known thing here)and

changing everything carefully

spring is like a perhaps
Hand in a window
(carefully to
and fro moving New and
Old things,while
people stare carefully
moving a perhaps
fraction of flower here placing
an inch of air there)and

without breaking anything.