maanantai 13. helmikuuta 2012

Schwarzwaldin runot (9)

Olen alkanut ajatella kuinka onnellinen olenkaan ollut siitä

lähtien kun ymmärsin ettei minun enää tarvitse Schwarz-

waldin metsäisillä ja valoisilla kukkuloilla samoillessani pe-

lätä etten oppisi mitään minua ympäröivästä kauneudesta,

hautausmaan kukkivista puista, lahoavista risteistä tai kuol-

leet kiemurtelemaan saavasta helteisestä ilmasta, ja siitä

lähtien kun ymmärsin ettei minun enää tarvitse Schwarz-

waldin metsäisillä ja valoisilla kukkuloilla samoillessani

pelätä että minulta jäisi huomaamatta jokin kaunis yksi-

tyiskohta, kuten uutta hautaa kaivava ja ainoana elävänä

olentona itseään kilometrien säteellä pitävä haudankaivaja.

Ei kommentteja: