maanantai 29. syyskuuta 2008

Lihakauppa

(Charles Simicille)

Runot ripustetaan lihakaupan koukkuihin
ohikulkijoiden töllisteltäväksi.
Yksinkertaisin, helposti sulavin liha
käy parhaiten kaupaksi.
Sitkeämpi jätetään ostamatta:
se joutuu takakujalla olevaan roskikseen,
sieltä kaatopaikalle
tai kulkukoiran vatsaan.
Runosta ei ennen valmistamista helposti tiedä
onko se helposti sulavaa
vai sitkeää.
Tulee olla asiantuntija.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Pyhäruno

Pahimmat pelkomme eivät voi toteutua.
Niille ei ole annettu sellaista valtaa
kuin esimerkiksi poliisille
jonka tehtävänä on huolehtia meistä,
rangaista meitä.
Mies jatkaa elämäänsä
jatkuvassa valvonnassa,
hänellä ei ole vaihtoehtoa.
Mies on todistajansuojelussa.
Poliisit vartioivat hänen taloaan,
heidän nelivaljakkonsa on lastattu
donitseilla, pampuilla, sheriffintähdillä
ja muilla kliseillä.
Yksikään poliisi ei jätä väliin hyvää kliseetä.
Mies juo kahvia
peläten sen olevan myrkkyä,
hän ajattelee maljaa kallistavaa Aristotelesta
selaillessaan sanomalehteä,
suuri ajattelija.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Naista jota etsin ei ehkä ole

Naista jota etsin ei ehkä ole,
hänen kasvonsa vaihtuvat niin kuin maisema vaihtuu vuodenaikoina
ja maiseman lailla hän on kaikkialla eikä missään.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Cut-up 38 (Asiasanat)

Aamu
hämäryys
ilta
järvi
kirkkaus
kuolema
päivä
sade
tuuli

helvetti
koulu
kristinusko
kärsimys
novellit
yhteiskuntakritiikki
hevoset
ihmissuhteet
itsetuho
masennus
mielenterveys
perhe
terapia
tragediat
yksinäisyys
henkirikokset
intertekstuaalisuus
parodiat
rikoskirjallisuus
kevät
luonto
syksy
joulu
luopuminen
rakkaus.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Vieras syöttää pimeään kulmaan
missä yksinäiset palelevat valokatkaisijaa

ja yön kaikki mitä on viritetty
iskelmä sanoo
voit yhdistää unen ja minkä tahansa toiveen
Enemmän kuin silmä tapaa

kauneus meissä toisissamme

ei anna myöten

enemmän kuin syvyys antaa

ja ymmärtää


Jos kirjoitan sinusta vielä lauseenkin

sen on tapahduttava niin kuin

Uuden vuoden aatto

Lause alkaa, shh

olkaa hiljaa, vuorotelkaa

naamaa tarvitsee turvetta, ta-daa

Tämä osio on hankala mutta

tärkeintä on että otat osaa

Ainakin pääkaupungin pysäkeiltä

nousee kyytiin yksinäisiä parillisia

Varoitan sinua, varoitan todella!

ei ole tarkoitus tehdä enempää

kuin syvyys

vaatii

Kirjat kasvavat täällä puiksi ja metsiksi

Kirjat kasvavat täällä puiksi ja metsiksi
niin tiheiksi että niiden läpi on vaikea nähdä konkreettista maailmaa,
lopulta mahdotonta,
sivut lepattavat tuulessa esitellen omia maailmojaan
niissä on aukkonsa.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Ja käsialasta jää pysyvä vaikutelma rohkeudesta

Nimikirjoituksen on oltava nopea, kyvykäs,
markkinakelpoinen
sen on ehdittävä yhdistettävä ystävyys joka päättää minne mullat
nimikirjoituksen on pystyttävä erottamaan, väistämään
se on eurooppalainen kädenpuristus, meret kohtaavat kuivumispisteessä
vielä ymmärrät sen itsekin

enkelikuoro kirjoittaa nimeäsi, puoli tuntia yrittää tavuttaa konsonantin
ja vokaalin välistä eroa, turhaan luulee
luulee sinua herramieheksi
Okei, kosketa niin kuin nykytilanteesi olisi lopullinen ja
estetiikka käsittää vain päiväkirjamerkinnät.
Sateenkaaren värit on huikeet sun seinällä,
mitä niistä nyt sanoisi, uppoavat taistelumielialaasi



Siis, matka-aika integroidaan ja menopaluu muuttuu hurjaksi visioksi
siitä miten tahdot nähdä lopputekstejä, melankoliaa kalustoihin!
Rakkautesi muuttuvat luvut plus! sisäistät, väistät, veistät, mutta patsas ei ole patsas
pelkosi on vielä haamuitta

minä join pirtelösi, kun rakastelit itseäsi valmiiksi lopputekstien aikana

Hänessä itsessään toistuu luonnollinen kuvio
jota nimität tanssiksi. Ystävät,
kutsuvat erisnimellä, sekoittavat persoonaksi
viranomaiset eksyvät avaruuteen joka on
ruokahalu
suljettu minigrip

Rakkautesi muuttuvat luvut, oliko niitä
pariton määrä

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Soita ja tilaa.

Kirjastoluokka
kutsuu, vetoaa, suostuttelee,
sidottu, suojapaperi
ennen kaikkea,
148 x 207 mm
taulukoidaan ja tallennetaan, suhde siihen on kartoitettava,
96 sivua
pelkkää kurittomuutta,
graafinen suunnittelu
rakentuu pelkistä loputtoman tuntuisista oletuksista,
ilmestynyt 24.1.2008,
ollut ehdokkaana Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi
ja voittanut Kalevi Jäntin palkinnon,
978-951-851-149-9,
soita heti.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Herätessäni valo oli jäänyt kiinni verhoihin

(H.A.:lle)

Herätessäni valo oli jäänyt kiinni verhoihin,
se roikkui niissä niin että pystyin koskettamaan valoa,
punaista ja keltaista jota oli jäänyt hiuksiisi muistona eilisestä päivästä,
kestänyt tähän päivään,
ja minä olin varma että vetämällä verhot auki valo ja sinä katoaisitte,
että jäljelle jäisi pelkkä ikkuna,
näky ja heijastus,
mutta te jäitte.