torstai 29. huhtikuuta 2010

Maa on luotu viljeltäväksi

(Esimerkkiruno kokoelmasta Kolibrilla pesänsä mustien liljojen sydämessä)

Maa on luotu viljeltäväksi.
Ihminen, jotta hän tuottaisi jälkikasvua.
Istuttaminen voidaan suorittaa joko syksyllä tai keväällä.
Kevätistutus on meillä kuitenkin aina varmin.
Mutta jos se välttämättömistä syistä on toimitettava syksyllä,
pitää sen tapahtua aikaisin,
sillä vuosien saatossa ihminen vanhenee ja kuihtuu.
Mikään päivä jonka hän jättää taakseen ei koskaan palaa.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Unessa

1

Unessa kaikilla oli kasvot.
Valveilla kaikki käyttivät naamioita
ja valehtelivat.

2

Unessa kaikki puhuivat kielillä.
Valveella kukaan ei osannut puhumaani kieltä.

3

Unessa naamiot heitettiin suuriin pinoihin ja poltettiin.
Liekit nousivat korkealle,
kaupungin asukkaat kerääntyivät lämmittelemään.
Valveilla paloivat asukkaiden tuomat kirjat.

4

Unessa kaikki kantoivat kainalossaan kirjaa.
Valveilla kukaan ei tunnustanut viisautta.

5

Unessa kaikki vastaantulijat hymyilivät.
Valveilla kadut olivat tyhjiä ja ihmisissä asui pelko.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

TALKING TO MY GENERATION

Ennen vettä oli enemmän
sodat käytiin nyrkein ja iskulausein
nyt nyrkit ja lauseet on laskettu
rauhan merkiksi,
mutta vesi ei riitä
duuni ei lopu

ennen kitaralla voitiin pelastaa
kokonainen sukupolvi, enää
nyt se riittää mainoskatkoksi

ennen äidit valvoi lastensa vieressä
nyt ne etsii itseään antideprenssantien vierestä

kokonainen sukupolvi
tunkee mun uniin
lukemaan sähköpostejaan
mustat miehet, ei varjosta ketään
me varjostamme niitä,
olettaen olevani itsekin
valkoinen

enää ei sorreta väriä
tai sukupuolta
nyt sorretaan inhimillisyyttä
jotta se voidaan taas kaivaa
arkeologisesta tyhjiöstä
vuosituhannen vaihteessa

eikä enää tarvita Shakespearen roolijakoa
nyt sen tekee
poliitikko