sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

vihaan puhetta (language-liikettä mukaillen)

vihaan puhetta
pienillä kirjaimilla kirjoitettua
valheellista puhetta
kahden ihmisen välistä
"keskustelua"
suut käyvät
sanat ovat valheellisia
niillä ei päästä haluttuun
lopputulokseen
käsitellään
yhdentekeviä asioita
kuten säätä
& elämää
vaikka pitäisi puhua
sisätiloista
& kuolemasta
rapistuvista taloista
& vartaloista
suu on typerä
jos oppisimme
tulemaan toimeen
ilman sitä
(!)
maailma olisi parempi
hengittäisimme nenän kautta
emme söisi
emme joisi
oppisimme käyttämään
isoja kirjaimia
toistamaan itseämme
vihaamaan puhetta.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Kirjastoluokka 82.2

Olen lukenut tämän vuoden parhaan kotimaisen romaanin, ja sen on kirjoittanut
persoonallinen nuori filosofi,
joka on jo jättänyt jalanjälkensä kotimaisen uuden proosan kentälle.

Muuta meillä ei ole kuin toisemme, kirjoittaa
Kunnon sotamies Švejkin tapaan
persoonallinen nuori filosofi,
joka on jo jättänyt jalanjälkensä kotimaisen uuden proosan kentälle.

Popularisoitunut kieli ylittää kaikki palkitun esikoisen synnyttämät odotukset.
Olen lukenut tämän vuoden parhaan kotimaisen romaanin, ja sen on kirjoittanut
persoonallinen nuori filosofi,
joka on jo jättänyt jalanjälkensä kotimaisen uuden proosan kentälle.

Persoonallinen nuori filosofi,
joka on jo jättänyt jalanjälkensä kotimaisen uuden proosan kentälle, kirjoittaa
Kunnon sotamies Švejkin tapaan
muuta meillä ei ole kuin toisemme.

Popularisoitunut kieli ylittää kaikki palkitun esikoisen synnyttämät odotukset.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Kuolleena olisin

(Jarkko Laineen muistolle)

Kuolleena olisin kuin sotkettu paperi,
täynnä merkintöjä.
Koukerot peittäisivät epäonnistumiseni,
pahan oloni
ja yksinäisyyteni, mutta myös
monet voittoni,
onnellisuuden tunteet
ja muistot ystävistäni.
Kuolleena olisin viimeinkin hävinnyt
elämän pelin,
mutta millainen elämä!
millainen peli!

En katuisi mitään.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Juoruruno

1

Pete Doherty edelleen heroiinikierteessä, katso video!

Ex-huippumalli Kate Mossin ex-siippa ex-rokkari Pete Doherty on edelleen pahasti riippuvainen...The Sun esitteli tiistaina...kun sekavan oloinen Doherty raivostui silmittömästi ulkona odottaneelle valokuvaajalle...yritti monottaa kuvaajaa päähän, katso kuvat!

Pidätettiin... syy: uhmasi baarin tupakointikieltoa useaan kertaan.

2

Laulaja esiintyi V-festivaaleilla vain muutamaa tuntia ennen pidätystä huumeiden hallussapidosta brittipoliisin vahvistamien tietojen mukaan festivaalikeikka alkoi neljä tuntia myöhässä päättyi paikallaolijan mukaan siihen että Doherty tuhosi rumpusetin.

3

On laitattanut vatsaansa implantin, jonka tarkoitus on auttaa häntä luopumaan.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Lanka.

Lanka lipesi kädestäni, tyypillinen punainen lanka
tyypillisestä valkoisesta kädestäni.

Elämässä ei ole enää mysteerejä.

Lankakin putosi harmaalle asfaltille niin että sen huomasi ja poimi helposti,
vähän vaivaa nähden.

Se oli sama lanka
vaikka jokin oli tietysti lopullisesti muuttunut.