maanantai 26. lokakuuta 2009

20

Sormet muuttavat kaiken mihin koskevat koskettimiksi
koskettimet muuttavat kaiken musiikiksi.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

4

(Esimerkkiruno)

Kieli liikkuu
se virtaa verenä suonissa
ja saa elimistön toimimaan
ruumiin täyttymään elämästä
kieli liikkuu vartalona vartalossa
sisällä
ulkopuolella
kohisten kuin virta
jylisten kuin vesiputous
se putoaa tummanpunaisena tummanpunaiseen rotkoon
katoaa
löytyy
lukemattomat kirjoitetut kirjaimet sulautuvat
yhdeksi suureksi kirjaimeksi.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kun siivooja on Wirossa

Menen Wiroon paetakseni
maanantaityötä, vapisevaa kalkkunaa
joka aamulla odottaa.
Se on tehnyt sotkua viikonlopun aikana
märän lätäkön pinnan ja murusia,
ja ovella kynnyksen päällä on tahra.
Kun Wiron-matkani kestää, muuttuu
tahra liaksi ja alkaa sameta
kuin anisjuoma ja vesi.
Lintu on tehnyt nokkakoloja rapukon nurkkaan,
tuulenpesiä tyhjälle käytävälle
ja pesuharjan tyviin on se istuttanut
tomun siemenkotia.
Harjaan tomua iltaisin kyynelet silmissä
ja Wiroon olen jättänyt rahapussin verran aikaa
ja tuona aikana työssään on mellastanut kalpea kalkkuna
jonka nokasta aukeaa kaikkea sitä, mitä
tyhjissä porrasrapuissa tapahtuu öisin ja viikonloppuisin
hieno pöly laskeutuu alas tasanteille ja kaiteille
hitaasti ja näkymättömästi kuin ydinsade.
Wiron matkaliput hehkuvat taskussani
ja aika ajoin vilkaisen niitä

lauantai 17. lokakuuta 2009

Kieli on ruumis

Kieli on ruumis
joka vuosien kokemisen jälkeen tulee tutuksi
jonka täytyy tulla
kieli on ruumis
jonka läpi tuska ja suru käyvät
jonka läpi tuska ja suru menevät ruumista koskettamatta.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Esimerkiksi

(Henriikka Tavi, Esim. Esa, runotehtävä)

Huhtikuu.
Vastapäisen talon seinä kylpee auringossa.
Näetkö minut?
Kuuletko, miten soin?
Olen räkäinen huilu
ja epävireinen kieli banjon kaulassa.
Nimeni on Esa.
Nimeni on kauhu ja epätoivo.
Olen tullut tuhansien vuosien takaa.
Kahlasin läpi naurun ja kyynelten,
läpi kallioiden ja hikikarpaloiden.
Puut varjostivat tietäni, ne taipuivat hurjasti tuulessa,
isi kiihdytti vauhtia kun tuli isompi mäki,
niin että töyssyt tuntuivat alavatsassa.
Tänään viherkasvit ovat kauttaaltaan tomussa, sinun
kätesi on kuin
omenankukka.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Kasvoihisi kirja! In your face, book!

Face, book
a story of old'n
ew


Mahdummeko samaan
kuvaan, ja jos mahdumme,
niin miten?
hieman harvalukuisena
Kauan on mun
maailmassa
Vapaustaistelija ja porakoneet
getting old i suppose. Menossa
Jotain herkullista siellä tais olla
en osannu, Valaistuminen Sampassa
räppelämääsanomattaselvää

Mahdummeko samaan
kuvaan, ja jos mahdumme,
niin miten?
inhmillistätte minut
viikonloppu oli
kauniimpi kuin
pitkään aikaan .
Tirkistyskuva tulevaan
taivaan oma valaistus.

21 v kuopiolaispojalle

Chathengessä. Kirjoitettu yltiöpäissä 2.15-2.30 välisenä aikana televisioon saapuneiden tekstiviestien pohjalta. Rakkaudella teille.



Ootko läpässy blondi testin?
mikä on parasta, kerro se meille
onko peili paras kaveri, luulin jo
että olit häippässyt
oma hassu itsesi,
jaksa aamuun saakka
rimpsuti rämpsyti rääntyy vieres
huonekaveri väitti, ettei katse riitä
saatat olla etsimäni
yleisavaimeni
rakastan, kun tytöt pissaa mun suuhun
iilimadon puremaa ei kuulemma juuri tunne
alapäässä on jotain ylimääräistä

kiltin miehen luo Heinolaan,
nautiskelen just nyt mariannee!
jos näätte tän, ni lakkaatte homoilemasta!

kuka tietää mikä on orgasmin soukkeri?
rakkauden syntikka?
mitä suulla voi tehdä, on
pelastaa toisen ihmisen hengen
pissasitko tällä Kreikan reissulla
kenenkään päälle?
iskiks siihen mieheen meduusa?

suudella, suudella, suudella! minä rakastan sinua……………………………………………………………………………………………………………………
anna nahka vyöllä, kisa on imeä äidin tissiä
jäikö koulut kesken vai
synnyitkö vaan tyhmänä?
kuukautisten aikana se maistuu aina paremmalta

joo
me ollaa jo, annoin sormuksen
maistaa, nauraa, kikattaa
ärsyttää kun nään omaa vakihoitoa 6 x vuodessa
tulossa jo 3 kerta putkeen

kylläpä puhutte rumia siellä,
taitaa olla liskojen yö tulossa…

Muistan

Kieli rakastaa meitä, me myös sitä. Reetta Niinisalon runosta tehty runotus, hänen luvallaan. Alkuperäinen löytyy osoitteesta http://aukea.net/nayta.php?teos=32076&tyyppi=


minä rakastaa
kuin
iholla varpaat paljaina,

jalat jo
yhtenä suurena ideana, joilla
kädet yli laidan
sormissa sormus
komeetan laidalla, peiton alla pesemättöminä,

sängyn kosketukset

kaikissa, paitsi siinä,
siitä,
merkitystä kuin sormus.

minä olen täynnä
itsekkäistä syistä, itselleen.

lauantai, kaikki, kaikki suudelmat, kuinka voisi ja toisaalta

kuinka usein
tiistai, kuuma pöly,
,
mutten vielä mennyt
istun vielä erikseen ja, koskettaa vain

varpaiden välissä minulla on, jotka olen saanut,
jokaisen

ei ole sormuksia
mitään muuta

lauantai 10. lokakuuta 2009

Pimeän rippeet

Salama iskee
tähän
tähän
levittää uskomattoman kirkasta, sokaisevaa valoaan
tuohon
tuohon
hävittää pimeän rippeet.

perjantai 9. lokakuuta 2009

tie työmaalla

Henriikka Tavin Esim. Esa- kokoelma aspiroi minut.Kiitos Henriikalle.


Siniset silmät vievät kauas

näetkö minut?
kuuletko miten soin?

Olen vitun huilu

ja löysä kieli banjon kaulassa

nimeni on tunneilmaisu
olen tullut tehtaiden pensaista

kahlasin läpi tunnetilan ja
appelsiinimehun

läpi gneissin
ja rasvattoman maidon

puut varjostivat tietäni, ne taipuivat hurjasti
tuulessa
silitin niitä kuin itseäni

maanantai 5. lokakuuta 2009

Huijauksen huijauksen huijaus

Kun Houdini astelee lavalle, hän tietää
miten silmän tulee sulkeutua

huijauksen
huijauksen
huijaus

sanoo kuiskaaja
joka toistaa nimeään
anteeksi, mutta meitä
ei ole koskaan esitelty
edes itsellemme

taikuri halkaisee omenan
niin kuin hiekan, anatomisesti oikealla tavalla
sen kota nujertuu vaikeimpaan tajuntaan jota ei ole
on hienoa olla ilmassa
sanoo esine, vain esine

tajunnan osat katkaistaan
ensimmäiseksi raajat jotka ovat välttämättömiä
suorittamiselle

huijauksen, huijauksen
huijaus
luonto ei kestä painoamme
enää kauaa
suureemme on
salaisuus

lapsien pitämä