Kun lika ei lähde

Lattiassa on ruskeita läikkiä: savumerta,
kuin sumua, mutta hengittäessä pistää keuhkoon
kuten ikkunasuihke.

Läikät näyttävät siltä, kuin joku olisi juuri äsken
kulkenut siitä kuraisilla kengillä.
Mutta kun moppaan, jäljet pysyvät.
Vahaa!
Se on vahassa!
Lika on vedenkestävä meikki jumissa ja
permanenttitussi muovimatossa.
Kura vain erehtyi, ja meni väärään paikkaan
eikä sitten enää suostu lähtemään.
Kuten maassaololupa, oleskelulupa, työlupa
sillä on lupa olla siinä mihin se laskeutui
ja katsoa kuraista kuruuttaan joka päivä.
Moppini ei siihen tehoa, ja niinpä
minulle jää vaihtoehtoja vain yksi.
Minun on astuttava jalanjälkiin, käveltävä vahan yli,
annettava läikkien olla
ja odotettava peruspesun poikia.

Kun siivooja on Wirossa

Menen Wiroon paetakseni
maanantaityötä, vapisevaa kalkkunaa
joka aamulla odottaa.
Se on tehnyt sotkua viikonlopun aikana
märän lätäkön pinnan ja murusia,
ja ovella kynnyksen päällä on tahra.
Kun Wiron-matkani kestää, muuttuu
tahra liaksi ja alkaa sameta
kuin anisjuoma ja vesi.
Lintu on tehnyt nokkakoloja rapukon nurkkaan,
tuulenpesiä tyhjälle käytävälle
ja pesuharjan tyviin on se istuttanut
tomun siemenkotia.
Harjaan tomua iltaisin kyynelet silmissä
ja Wiroon olen jättänyt rahapussin verran aikaa
ja tuona aikana työssään on mellastanut kalpea kalkkuna
jonka nokasta aukeaa kaikkea sitä, mitä
tyhjissä porrasrapuissa tapahtuu öisin ja viikonloppuisin
hieno pöly laskeutuu alas tasanteille ja kaiteille
hitaasti ja näkymättömästi kuin ydinsade.
Wiron matkaliput hehkuvat taskussani
ja aika ajoin vilkaisen niitä