Runovieras: Tuukka Terho

Päivä jolloin melkein satoi lunta

Päivä, jolloin melkein satoi lunta
naapurista kantautui melun keskeltä
melodioita Miles Davisin harmoninen
sointi salaisuuksien keskeltä.
Päivä, jolloin melkein satoi lunta
askeleeni osuivat suojateiden
mustille koskettimille nostin
katseeni kohti tehdastäyteistä
taivasta käteni yletti siihen
olin täynnä sormenjälkiä.
Päivä, jolloin melkein satoi
lunta kirjaston ovet aukenivat
kuin prinsessojen vuoteet Saarikoski
pakeni rikospaikalta Mellerin
ja muiden kanssa viettelivät
minut mukanaan.
Janosin nuorta verta
aakkosten täyttämiä silkkiteitä.
Janosin eksymistä muoviesineisiin
kulttuureihin jotka kertoivat
minulle tavasta ymmärtää
tuulen kesyttämistä.

*

Tuukka Terho (s. 1984) on helsinkiläinen runoilija. Hän on julkaissut kokoelma Huulilla, nolo tuuli (Ntamo 2009).

Onko syytä paeta päivää

Onko syytä, syytä paeta päivää

ahtaita pihamaita, hiljaisia keittiöitä

joissa asuu joku lukemassa hämärän hetkiä

kelloja jotka mittaavat aikaa, ei aikoja tai

auringon nousuja, laskuja niin ahnaita

ahtaita.

Valolla vuodet, lehdet

päivät seisahtaa vuosiksi, yö tekee tuloaan

niin kuin parvi muuttolintuja, joku

on kääntänyt tämänkin kuukauden hämärän päästä

ennen kuin se on maatunut näiksi hiljaisiksi huoneiksi

Suljet silmäsi,

näet mitä näet, ehkä kokonaisen metsän

havujen polun, muuttolinnut tekemässä taikoja,

mutta jos panet huulet

tuulen suulle

voit kuulla

kuinka aamu huokaa

ikkunaverhon läpi.

ja suljet silmäsi, sanat harvenevat

tulee kaiuit ja sydämen syke

pälähtää palavaksi keräksi

jokainen muistettu sana kuin

ämpärien räminä sateella, jokainen lause

tuulen kosinta, jokainen hiljainen katse

jokainen hiljainen katse.

ja vihellys, se on merkki

kotiinpaluusta.

valo ja hämärä

syntyivät ja kuolivat

samassa huoneessa, niin kuin

puut jotka huitovat edeltään

kaiken viskatun tavaran

niin syntyi kaupunki

niin kuin ullakko

olisi herätelty eloon

portit purettiin katujen tieltä

ja kaappien kätköistä päiväkirjamerkinnöissä

joku mietti, onko syytä

syytä paeta päivää

ja kun mietit

ikuista levotonta tähteä

kuin raskasta parrua

joka sinunkin sänkysi yllä tanssii

tiedä että

ikkunavarjojen alla, häärii aikuiset

nuo nimettömät varjot tehden tilaa

että sinulla olisi neljäkymmentä kesää

neljäkymmentä talvea, neljäkymmentä syksyä

ja neljäkymmentä kevättä.

Jokin hellyys, kevään kaltainen

tässä tomeruudessa, sinä mietit

joku on sinut nähnyt ja kuullut

kenties ikävöinyt, onko syytä

syytä paeta päivää.

kun löydät nappirasioiden ja ojanpenkan välistä

jotain kiellettyä ja rikkilyötyä, älä kavahda

kaikkein yksinäisimpinäkin hetkinä

ikkunan ulkopuolella kasvaa puu

joka kuuntelee millaisia ovat viimeiset sanomatta jätetyt hetket

katseet pyykkinaruilla, roikkuvat hiljaiset ympäröivät maailmankareet

niin kuin tähtitaivas, ullakkohuoneistot ja viimeinen kesäpäivä

huudot, jotka kaikuvat onnellisesti unohtuvana musiikkina.

Kun viikkokaudet kiiruhdat aina rantaan seuraamaan pilviä,

isä soutaa äänettömästi ulos, äiti tähyää pohjoiseen

ja on vielä onnellinen niin kuin sinä parhaiten hänet muistat

Kun aamun kajo vilkuttaa veteen vanan jäljen, muistat maailmasi

yksinkertaisen mutta kauniin melodian, hiljaiset kuluneet vaatteet

koko talo, tähtitaivaat paikoillaan yhä. Onko syytä, syytä paeta päivää.

Olen seurannut vierestä kun

hullun käteen asetetaan pistooli.

Olen pessyt käteni vanhusten ja lasten eritteistä, puhumattakaan ystävieni synneistä

olen maannut vihaisena ilman unta, viinaa, yhtään omaa ajatusta, valoa, ihoasi.

Olen vieraillut kaupungeissa joissa ainoa historian pala on haudattu vainajien mukana.

Olen vieraillut kaupungeissa joissa kivääri on ainoa pakotie.

Olen taputtanut ja hymyillyt esityksille

joista en ole ymmärtänyt kuin ensimmäisen ja viimeisen sanan.

Olen jättänyt jokaisen lukemani kirjan kesken.

Olen tehnyt mitätöntä virkaa.

Myynyt tavaroita joista ei tule onnelliseksi, ei sitten millään.

Olen unohtanut minusta kertoneet laulut.

Olen sanonut jokaiselle rakastamalleni naiselle,

olet viimeinen, koskettanut sitten huulia ja ymmärtänyt

että olen valmis uuteen kierrokseen.

Olen kuunnellut katkeraa melodiaa niin kauan

että vuoden aika on ehtinyt vaihtua toiseen.

Olen tilannut oluen, vaikka olisin mieluummin

kotona.

eikä minuun mahdu enää enempää

Merkintä minuuden ulkopuolelta

Alasti,

niin kuin

kaikki maailman siemenet

joskus ovat.

Kirje vanhalle minälle

Ei ole muita ikkunoita

kuin tämä ikkuna.

Eikä ole muuta maailma

kuin mitä sen takana on.

Sen kanssa

olisi tehtävä näitä sopimuksia

osattava kirjoittaa nimi nykimättä.

Nyt kun se on minussa, pyydät

kirjoita niin kuin sydän kirjoittaisi.

Minä kirjoitan.

Nyt kun se on minussa,

minusta tulee ilkeämpi,

mutta rehellinen. Äänessä on vieras

sävelmä. Kädet tuntuvat kahdelta luudalta

joilla ei ole aikomustakaan

saada minua lentämään ainoastaan siivoamaan.

Esineet, ovat esineitä joilla on hinta, ei tarinaa.

Ehkä käyttötarkoituksia? Hylkiöt!

On kysyttävä neuvoa naiselta.

Ikkunan takana ei ole maailma vaan mykkä ajan lastu,

jota jalkani ovat vuolleet. Rautatiekiskot

ovat uurteita kuin jääradassa viillot.

Opeteltuja reittejä, niin kuin vaikkapa lapsuus.

Tilapäinen anatominen alue, jolloin kuulee paremmin

mutta ymmärtää sen mitä ymmärtää.

Minä! Olen katsellut kuinka haet vastauksia kuin kirjeitä

eteisaulasta. Hei postinkantaja,

nuoruudella on lyhyt kukoistusaika

niin kuin parhaimmilla kasveilla!

Olen katsellut kuinka olet kohdellut naisia,

sietäisit hävetä.

Sinulla,

on samat kuolevaiset ajatukset

kuin heillä. Pidä varasi.

Mitä sinä pelkäät?

Mitä sinä pelkäät?

Hämähäkkiä vai kaiken kietovaa verkkoa

joka saa suusikin tukkeutumaan?

Sekaista liikennettä vai suojatietä sen vieressä?

Bobrikovia vai asetehdasta?

Historiankirjaa vai tuulensuojaa sateella?

Mitä sinä todella pelkäät?

Rakkautta, joka viiltäisi taskuihinkin reiät

vai villaista täkkiä

jalkojen päälle.

Peiliä vai horisonttia

horisonttia jonka takana on peili?

peiliä jonka takana on horisontti?

Auton peruutusvaloa vai

taivaan valoa? Piinaajan penkkiä

vai pelkääjän paikkaa?

Mitä sinä

pelkäät, sadetta hämärän yllä

vai auringon kajoa keväällä?

Klovnin hymyä vai lapsen itkua?

Kaikkivaltiaan ilkikurista mustaa huumoria

vai pirujen enkeleillä täytettyä

takkapaikkaa?

Elämä on ihanaa

Hiustenkuivaajan lämpö,

elämä on ihanaa.

Antti Tuiskussa on aitoa surua.

Antti Tuiskussa on aitoa surua

niin kuin kaikenlaisissa hellittelynimissä

muru, hani ja kultamussukka, toki sympaattisia

ne ovat, niin kuin lentokoneesta nähty kaupunki.

Mutta kun sen ottaa lähempään tarkasteluun

voi nähdä liejuiset ojat, jotka kantavat lasten unohtuneita leluja

hermostuneesti poltettuja tupakansätkiä, kauppakuitteja

omenat tarjouksessa tämän viikon.

Kun Antti laulaa läpi jään, se lohduttaa

kuuntelijaa yhtä paljon kuin irtokarkkipussin

viimeinen nallekarkki, pöhöttynyt olo

eikä oikein edes tiedä miksi. Ja Antti heiluu

lava sätkii niin kuin se duracell-pupu siinä mainoksessa

kasvot yhtä onnelliset ja samaan aikaan euforiset

opituista liikkeistä. Yleisössä geelitukkapennut

miettivät kuumeisesti, kuinka monta tuntia

tuollaisiin liikkeisiin käytetään.

Antti Tuiskussa on aitoa surua

niin kuin Chat-viestien ketjulla tai kirkasvalolampulla

syyskuun sateessa. Ja jos Antti sattumalta kuolee

nuorena keskellä sitä kirkkainta päivää, on suruviesti nopea liikkeissään

ja hautajaissaattueessa, joka kulkee läpi Mannerheimintien ja ehkä Runeberginkadun

soitetaan Antin suosikkeja

Madonnaa

Elton Johnia

Whamia

ja vielä kerran Madonnaa,

niin, että Antti varmasti muistettaisiin liikkeistään,

eikä siitä aidosta surusta

joka hänen kappaleistaan välittyy.

Metsä hirttäytyy

Metsä hirttäytyy ihmisten teoista.

Taivas on laiska, tyhmä ja

saamaton, pitelee ainoastaan väsyneitä

ja murtuneita lintuja

näyteikkunassaan.

Maailma on vain reviirejä

joissa on ikkunoita, ikkunoita vain

viirejä, jotka kertovat

mihin suuntaan tuuli

todella kulkee.

Paistaa tai ei paista.

Paistaa tai ei paista. Sataa ja sataa ja sataa. Puut ohjaavat tai johtavat harhaan.Paistaa tai ei paista. Sataa. Tai ei sada. Parasta nyt. Kunnollisten ihmisten kunnollinen maailma.Joka ei näy näiden ikkunoiden taakse. Puut ohjaavat toisia puita. Ihmiset sulkevat toisten ihmisten ikkunoita. Tuuli kuljettaa markkinavoimia. Onpa tylsä vertauskuva, mutta totta kuitenkin.

Kun asuu sairaalan vieressä.

Kun asuu sairaalan vieressä,

tuntee kipuilevien sydämenlyönnit

parantuvien tasaantuvan hengityksen.

Melkein näkee mummon

riisuvan rintaliivit viimeistä kertaa

ja kuinka sairaanhoitaja sulkee

sen viipurilaisen silmät,

valoa kohti, valoa kohti!

..ja viimeinen sammuttaa

huoneesta valot.

Kun asuu sairaalan vieressä,

näkee lottorivien täyttäjät

viereisellä kioskilla aamutakeissaan.

Matkalla tänne on kaksi vaarallista risteystä

jossa ensisynnyttäjät tuodaan valojen ja kilpaulvonnan yhteydessä,

naiset ja lapset ensin, niin todella käy.

Kun asuu sairaalan vieressä,

voi kuulla keskosen ensimmäisen hengenvedon

ja kuinka se lopulta vaipuu osaksi vangittuja

ja lumottuja päiviä.

Kun asuu sairaalan vieressä

voi nähdä lastensairaalan ikkunasta

kuinka monensia läksiäisiä vietetään.

Klovni puhaltaa ilmapallon joka työntyy

yhä lähemmäs taivasta. Antibioottiliuokset

tippuvat niin kuin puhdistavat vesiputoukset.

Vanhukset nauravat päällekkäisiä lääkkeitä,

ovat tämän päivän hampurilaisia. Kanttiinissa

höyryävät lihapullat, lääkärinkierto venyy

niin että ruokatauko on rööki

liinavaatevarastossa. Stetoskoopin alta

pumppaa ajatus, kun vain muistaisi mikä.

Näin metsän lentävän, vaipuvan.

Vähän ennen neljää, marraskuuta

joku vetää sormella pitkin pöydän pintaa.

Vanha mies kysyy: onko se vielä tammea?

Valo on käynyt ohuemmaksi, sanat hämäriksi.

Leijona, sanotaan, saattaa olla lintu.

Kun olet ylittämässä nähdyn ja kuvitellun rajaa

näet jokaisesta markkinaikkunasta

metsän lentävän, vaipuvan.

Tuuli tulee kuuluviin, sanoo:

minulle ei ole enää käyttöä.

On äänetöntä, tyhjää maailmassa.

Etsit sitä joka opasti sinut

portaita ylös niin kevyesti

että maailma olisi peninkulma.

Kun olet ylittämässä nähdyn

ja kuvitellun rajaa, vanha mies

vetää sormella pitkin pöydän pintaa

ja kysyy hintaa.

Comedia Astarte I

Hän tahtoo täyden vatsan, eletyn nuoruuden

minä onnellisen lopun, vaikka mikään ei ole alkanut.

Puhdistan eteisen menneestä talvesta

niin vähäpuheisesta, että voisi luulla salaisuudeksi;

kaikkia ilmeitä, keskustelu hedelmää joka toinen kerta.

Avaa korkeuksiin

Tuuli piirtää otsikkoa oksistoon,

jäähän joka kimaltaa kuin timantit

jossain Afrikan auringossa.

Säde vanhan valon,

kuun ja sen kierron

on kiero mutta ulottuu

kauemmas kuin käsi

tekojemme summaksi.

Otan tuulen talteen

huuliani vasten.

Ääriviivat rantautuvat

ylähampaitteni raosta

eikä minun käy kylmä.

Avaan huoneeni oven

kuin sydämen.

There ain’t no cure

for love.

Avaan kirjan

kuin viimeisen

avonaisen ikkunan

avaan korkeuksiin.

Ikkuna huurtuu toivosta

joka on naapurin mielestä

jumalan hengitystä

kaikkeutta vasten.

Pulssi tuntuu karmien lävitse

kirjoitan synkimmät kirjaimet

täyteen toivoa.

Katu

Kaikki mainosvalot sammutetaan. Huomista ei vielä näe.

Milleniumajan ritari nousee autosta niin kuin avannosta.

Toivon että tulisi joku

joka puhaltaisi minuun eloa

niin kuin kevät tekee

kirsikkapuille.

Viattomat kuvat

Pelkään mitä tapahtuu

kun valo ei enää valvo

ja viattomat kuvat

siirtyvät peittojen alle.

Vapaapäivän runo

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Minulla on taas sikavaihteleva

vuorotyö, eikä tällaisiin iloihin ole juurikaan aikaa.

Tänne päästääkseen pitää kulkea maanantai, tiistai ja keskiviikko

nähdäkseen torstai, vapaapäivä. On kuljettava mannerheimintien vierestä

ja siitä vaaleanpunaisen talon kohdalta jossa asui Maria Jotuni.

Siinä kohdalla linnut lauloivat ulkopuolisesta maailmasta, missä ei vaivaa

politiikka ja pääoma.

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Ennen pikkukioskia ja museokatua

tajusin, etten ollut vastannut kenenkään viesteihin.

Rannalla ja hieman harmittaa

tuulettoman päivän ilmansuunnat, mutta

kohta se on täällä – kesä, kesä, kesä

hippien hallitsema alue!

Enää pari kuukautta ja tulva kun nuo kaikki

lumet sulaa perustuksensa mehiläisille.

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Sivu elämänhallintaoppaasta: OSA 1/ Kriisit

Hanki kissa, ja keksi kissalle nimi ja tekemistä. Vaihtoehtoisesti hanki perhe
ja keksi perheelle tekemistä. Hanki harrastus ja harrastukselle
kattava vakuutus. Muuta sairaalan lähettyville. Hanki
luotettavaa seuraa ja ota siihen sopivasti etäisyyttä. Hanki mittanauha ja sille asunto. Hanki hylly ja sille virikkeitä Vaihtoehtoisesti palkintoja..
Silitä kissaa ja vaihda sille vesikulho. Hanki hyppynaru
ja narulle kaula tai lyhtypylväs. Hanki pullo rommia, taustalle sopivaa musiikkia
tai opettele laulamaan itse jos rahat ovat vähissä. Hanki paljon rahaa ja kehu itseäsi. Lukkiudu kotiin ja katso dokumentaarisia elokuvia. Sivistä itseäsi. Ymmärrä todennäköisyys säilyä hengissä. Sääli itseäsi.
Osta toinen pullo rommia. Sammu. Herää. Löydä jumala eteisen lattialta.
Käy kirkossa, jättäydy takariviin. Hanki uusia ystäviä ja toinen kirjahylly uskonnolliselle kirjallisuudelle. Vie tyhjät pullot kauppaan ja hymyile kassaneidille. Ihastu, mutta poistu nopeasti. Vilkaise uutisotsikoita ja sekoa. Mene kotiin ja runkkaa entisen vaimon antamaan vilttiin.
Soita entiselle vaimolle ja soita pelaamaan monopolia. Haasta riitaa monopolirahoista ja vähän oikeista. Saata hänet taksiin ja liukastu. Kävele rikkinäisellä nilkalla sairaalaan.
Pahoittele verilammikkoa. Naurahda kevyesti. Ymmärrä sairaanhoitajan sääli.
Sairaalavuoteella pohdi tunteita ja kirjoita kauppalistaan että osta kissanhiekkaa.

Pullonkerääjän runo

Tämä mieletön muovin sukupolvi
Jolla on koirat haudattuna
ja lompakko kiinni niin kuin hautaholvi.
Mitä teillä on tänään mielessä?
Luppoaikaa? Loma jokaisessa
tuhotussa Euroopan
pääkaupungissa?
Sohvan kulmassa ajattelet koko ajan
rahaa, rahaa, rahaa.
Tämä mieletön tyhjien pullojen sukupolvi
joiden kautta järki hengittää ja sata toivetta
nousee savuna niin kuin suru.
Pullonkerääjän paikka
on siellä missä sydämet soi
niin kuin afrikkalainen rytmi
levottomana tahtovana pelastumaan.
Pullonkerääjän paikka
on siellä missä tuuli ulvoo yksin
niin kuin Katajanokalla
tai Ämmäsuolla.