Onko syytä paeta päivää

Onko syytä, syytä paeta päivää

ahtaita pihamaita, hiljaisia keittiöitä

joissa asuu joku lukemassa hämärän hetkiä

kelloja jotka mittaavat aikaa, ei aikoja tai

auringon nousuja, laskuja niin ahnaita

ahtaita.

Valolla vuodet, lehdet

päivät seisahtaa vuosiksi, yö tekee tuloaan

niin kuin parvi muuttolintuja, joku

on kääntänyt tämänkin kuukauden hämärän päästä

ennen kuin se on maatunut näiksi hiljaisiksi huoneiksi

Suljet silmäsi,

näet mitä näet, ehkä kokonaisen metsän

havujen polun, muuttolinnut tekemässä taikoja,

mutta jos panet huulet

tuulen suulle

voit kuulla

kuinka aamu huokaa

ikkunaverhon läpi.

ja suljet silmäsi, sanat harvenevat

tulee kaiuit ja sydämen syke

pälähtää palavaksi keräksi

jokainen muistettu sana kuin

ämpärien räminä sateella, jokainen lause

tuulen kosinta, jokainen hiljainen katse

jokainen hiljainen katse.

ja vihellys, se on merkki

kotiinpaluusta.

valo ja hämärä

syntyivät ja kuolivat

samassa huoneessa, niin kuin

puut jotka huitovat edeltään

kaiken viskatun tavaran

niin syntyi kaupunki

niin kuin ullakko

olisi herätelty eloon

portit purettiin katujen tieltä

ja kaappien kätköistä päiväkirjamerkinnöissä

joku mietti, onko syytä

syytä paeta päivää

ja kun mietit

ikuista levotonta tähteä

kuin raskasta parrua

joka sinunkin sänkysi yllä tanssii

tiedä että

ikkunavarjojen alla, häärii aikuiset

nuo nimettömät varjot tehden tilaa

että sinulla olisi neljäkymmentä kesää

neljäkymmentä talvea, neljäkymmentä syksyä

ja neljäkymmentä kevättä.

Jokin hellyys, kevään kaltainen

tässä tomeruudessa, sinä mietit

joku on sinut nähnyt ja kuullut

kenties ikävöinyt, onko syytä

syytä paeta päivää.

kun löydät nappirasioiden ja ojanpenkan välistä

jotain kiellettyä ja rikkilyötyä, älä kavahda

kaikkein yksinäisimpinäkin hetkinä

ikkunan ulkopuolella kasvaa puu

joka kuuntelee millaisia ovat viimeiset sanomatta jätetyt hetket

katseet pyykkinaruilla, roikkuvat hiljaiset ympäröivät maailmankareet

niin kuin tähtitaivas, ullakkohuoneistot ja viimeinen kesäpäivä

huudot, jotka kaikuvat onnellisesti unohtuvana musiikkina.

Kun viikkokaudet kiiruhdat aina rantaan seuraamaan pilviä,

isä soutaa äänettömästi ulos, äiti tähyää pohjoiseen

ja on vielä onnellinen niin kuin sinä parhaiten hänet muistat

Kun aamun kajo vilkuttaa veteen vanan jäljen, muistat maailmasi

yksinkertaisen mutta kauniin melodian, hiljaiset kuluneet vaatteet

koko talo, tähtitaivaat paikoillaan yhä. Onko syytä, syytä paeta päivää.