sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Avaa korkeuksiin

Tuuli piirtää otsikkoa oksistoon,

jäähän joka kimaltaa kuin timantit

jossain Afrikan auringossa.

Säde vanhan valon,

kuun ja sen kierron

on kiero mutta ulottuu

kauemmas kuin käsi

tekojemme summaksi.

Otan tuulen talteen

huuliani vasten.

Ääriviivat rantautuvat

ylähampaitteni raosta

eikä minun käy kylmä.

Avaan huoneeni oven

kuin sydämen.

There ain’t no cure

for love.

Avaan kirjan

kuin viimeisen

avonaisen ikkunan

avaan korkeuksiin.

Ikkuna huurtuu toivosta

joka on naapurin mielestä

jumalan hengitystä

kaikkeutta vasten.

Pulssi tuntuu karmien lävitse

kirjoitan synkimmät kirjaimet

täyteen toivoa.

Katu

Kaikki mainosvalot sammutetaan. Huomista ei vielä näe.

Milleniumajan ritari nousee autosta niin kuin avannosta.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Toivon että tulisi joku
joka puhaltaisi minuun eloa
niin kuin kevät tekee
kirsikkapuille.

Viattomat kuvat

Pelkään mitä tapahtuu

kun valo ei enää valvo

ja viattomat kuvat

siirtyvät peittojen alle.

torstai 23. helmikuuta 2012

Vapaapäivän runo

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Minulla on taas sikavaihteleva

vuorotyö, eikä tällaisiin iloihin ole juurikaan aikaa.

Tänne päästääkseen pitää kulkea maanantai, tiistai ja keskiviikko

nähdäkseen torstai, vapaapäivä. On kuljettava mannerheimintien vierestä

ja siitä vaaleanpunaisen talon kohdalta jossa asui Maria Jotuni.

Siinä kohdalla linnut lauloivat ulkopuolisesta maailmasta, missä ei vaivaa

politiikka ja pääoma.

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Ennen pikkukioskia ja museokatua

tajusin, etten ollut vastannut kenenkään viesteihin.

Rannalla ja hieman harmittaa

tuulettoman päivän ilmansuunnat, mutta

kohta se on täällä – kesä, kesä, kesä

hippien hallitsema alue!

Enää pari kuukautta ja tulva kun nuo kaikki

lumet sulaa perustuksensa mehiläisille.

Milka kuvasi

kun katselin merta.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Autiomaa (2)

Olen alkanut ajatella kuinka onnellinen olenkaan ollut

siitä lähtien kun pääsin ensimmäistä kertaa matkusta-

maan punaiseen autiomaahan ja siitä lähtien kun pääsin

ensimmäistä kertaa tutustumaan hunnutettuihin tyttöihin.

Autiomaa (1)

Olen alkanut ajatella kuinka onnellinen olenkaan ollut

siitä lähtien kun tunsin kasvoillani autiomaan kuuman

tuulen ja siitä lähtien kun pääsin todistamaan autio-

maan kirkkaankeltaista ja syvänpunaista auringonlaskua.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Schwarzwaldin runot (10)

Olen alkanut ajatella kuinka onnellinen olenkaan ollut siitä

lähtien kun ymmärsin ettei minun enää tarvitse Schwarz-

waldin metsäisillä ja valoisilla kukkuloilla samoillessani pe-

lätä etten oppisi mitään minua ympäröivästä kauneudesta,

hylätyistä parakeista, ruostumaan jätetyistä nostokurjista

tai rakentamatta jääneestä korkeasta ja leveästä padosta,

ja siitä lähtien kun ymmärsin ettei minun enää tarvitse

Schwarzwaldin metsäisillä ja valoisilla kukkuloilla samoil-

lessani pelätä että minulta jäisi huomaamatta jokin kaunis

yksityiskohta, kuten sammaleen ja jäkälän lähes kauttaal-

taan peittämä ja ruosteen täplittämä iso teräksinen palkki.

Schwarzwaldin runot (9)

Olen alkanut ajatella kuinka onnellinen olenkaan ollut siitä

lähtien kun ymmärsin ettei minun enää tarvitse Schwarz-

waldin metsäisillä ja valoisilla kukkuloilla samoillessani pe-

lätä etten oppisi mitään minua ympäröivästä kauneudesta,

hautausmaan kukkivista puista, lahoavista risteistä tai kuol-

leet kiemurtelemaan saavasta helteisestä ilmasta, ja siitä

lähtien kun ymmärsin ettei minun enää tarvitse Schwarz-

waldin metsäisillä ja valoisilla kukkuloilla samoillessani

pelätä että minulta jäisi huomaamatta jokin kaunis yksi-

tyiskohta, kuten uutta hautaa kaivava ja ainoana elävänä

olentona itseään kilometrien säteellä pitävä haudankaivaja.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Sivu elämänhallintaoppaasta: OSA 1/ Kriisit

Hanki kissa, ja keksi kissalle nimi ja tekemistä. Vaihtoehtoisesti hanki perhe
ja keksi perheelle tekemistä. Hanki harrastus ja harrastukselle
kattava vakuutus. Muuta sairaalan lähettyville. Hanki
luotettavaa seuraa ja ota siihen sopivasti etäisyyttä. Hanki mittanauha ja sille asunto. Hanki hylly ja sille virikkeitä Vaihtoehtoisesti palkintoja..
Silitä kissaa ja vaihda sille vesikulho. Hanki hyppynaru
ja narulle kaula tai lyhtypylväs. Hanki pullo rommia, taustalle sopivaa musiikkia
tai opettele laulamaan itse jos rahat ovat vähissä. Hanki paljon rahaa ja kehu itseäsi. Lukkiudu kotiin ja katso dokumentaarisia elokuvia. Sivistä itseäsi. Ymmärrä todennäköisyys säilyä hengissä. Sääli itseäsi.
Osta toinen pullo rommia. Sammu. Herää. Löydä jumala eteisen lattialta.
Käy kirkossa, jättäydy takariviin. Hanki uusia ystäviä ja toinen kirjahylly uskonnolliselle kirjallisuudelle. Vie tyhjät pullot kauppaan ja hymyile kassaneidille. Ihastu, mutta poistu nopeasti. Vilkaise uutisotsikoita ja sekoa. Mene kotiin ja runkkaa entisen vaimon antamaan vilttiin.
Soita entiselle vaimolle ja soita pelaamaan monopolia. Haasta riitaa monopolirahoista ja vähän oikeista. Saata hänet taksiin ja liukastu. Kävele rikkinäisellä nilkalla sairaalaan.
Pahoittele verilammikkoa. Naurahda kevyesti. Ymmärrä sairaanhoitajan sääli.
Sairaalavuoteella pohdi tunteita ja kirjoita kauppalistaan että osta kissanhiekkaa.

torstai 2. helmikuuta 2012

Pullonkerääjän runo

Tämä mieletön muovin sukupolvi
Jolla on koirat haudattuna
ja lompakko kiinni niin kuin hautaholvi.
Mitä teillä on tänään mielessä?
Luppoaikaa? Loma jokaisessa
tuhotussa Euroopan
pääkaupungissa?
Sohvan kulmassa ajattelet koko ajan
rahaa, rahaa, rahaa.
Tämä mieletön tyhjien pullojen sukupolvi
joiden kautta järki hengittää ja sata toivetta
nousee savuna niin kuin suru.
Pullonkerääjän paikka
on siellä missä sydämet soi
niin kuin afrikkalainen rytmi
levottomana tahtovana pelastumaan.
Pullonkerääjän paikka
on siellä missä tuuli ulvoo yksin
niin kuin Katajanokalla
tai Ämmäsuolla.

Ajattelen koko ajan seksiä

Muunnelma Eeva Parkin runosta: "Herran vuonna 2002"

Ajattelen koko ajan seksiä
pieniä ja pystyrintaisia
naisia
ja niiden hiuksia
kun ne karkaavat
miehen suuhun.
Ajattelen koko ajan seksiä
miehiä
joilla on norsunkärsän muotoiset
siittimet,
ja pilke jokaisessa silmäkulmassa
kun he ovat juhlissa.
Ajattelen koko ajan seksiä
että sitä on oltava
niin kuin rahaa, hieman jemmassa
ja sopivasti, ei liikaa
niin että maku menee.
Ajattelen koko ajan seksiä
että sitä on oltava enemmän
ja sellaisissa asennoissa,
että luut ja nivelet naksuvat.
Seksiä niin kuin ensi kertaa
elämässä liian pienessä sängyssä
ja huohotus niin hallittua
että vanhemmat heräisivät
vain kahdesti.
Ajattelen, koko ajan
seksiä ja sitä tunnetta
kun joku laskee käden
reidelleni
turvallisuuden merkiksi
mutta ymmärrän sen väärin.
Ajattelen koko ajan seksiä
että sitä ei ole
niin kuin ennen vanhaan
kun pillu tuoksui marengilta
ja siitin, ei saanut sanaa suusta.
Ajattelen rintaa, äiti maan kaltaista
jonka syleilyssä ei tarvitsisi ajatella,
koko ajan ajatella.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Isoäidin muisti

Isoäidin vanhat silmälasit keskeltä rikki nojaavat Aku Ankan sijasta Helsingin sanomiin.
Televisio laulaa nasaalisesti satasen lainasta ja isoäiti muistaa ystävän.
Puhelinluettelosta viivattu kuolleet yli vanha Salme-rouva jäi velkaa satasen.
Luoja armahtakoon häntä ja minun sitkeää muistiani.