Kaksi runoa sarjasta Karkea veisu

Einari Paakkasen runoutta.

1

Minun rakkaani on nälkäinen ja kyljellään.
Hänen päänsä on trikki, tavallaan aavikkoa,

hänen kiharansa kuin hökkelikylät.
Hänen silmänsä ovat kuin huutoaukot itseen,

liasta mustuneet
ja painuneet umpeen väsymyksestä.
Hänen poskensa ovat kuin kivisangot, kuin velkataakka;

hänen huulensa kuin leikkuupuimurit,
ne kannustavat katkaistujakin lisääntymään.
Hänen käsivartensa ovat jouten.

Hänen lantionsa on kuin valokuvasuurennos
jäähallin seinällä.
Hänen jalkansa kuin kaksi käsinukkea

kamppaamassa toisiaan kumoon.
Hän on ääneltään karski rusakko,
haarautuva kuin rokokoosuihkulähde.




2

Sinun rintasi ovat kuin kaksi kuoriutuvaa lintua,
kuin kahdeksan gigan muistitikut
jotka säilyttävät himoa koulupojan taskussa.
Siksi kunnes pääsky pesii ja hirsirakenteet huipentuvat,
minä tyydyn lohifileeseen ja vanhurskauteen.
Suora olet suuntaviiva, armaani,
ei ole sinussa tsaarinsotilaan juoppoutta.

Vaikuta kanssani hämmentyneeltä, sinä sivilisaationi,
vilkuile kanssani olan yli.
Ota vastaan hakemalla haettu,
kulutustarvikepulasta ja vaaleansinestä haettu,
Pietarista ja runsaudesta haettu.

runokuukausi 23

--

kaksi unta

on kaksi unta, ensimmäinen vaaraton ja toinen vaarallinen,
ensimmäinen menee ohi yössä mutta jälkimmäinen jatkuu niin pitkään
kuin on maailma.


uni

vaaraton kuin maailma,

vaarallinen kuin maailma.


unta

ei usko kukaan.