sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Avaa korkeuksiin

Tuuli piirtää otsikkoa oksistoon,

jäähän joka kimaltaa kuin timantit

jossain Afrikan auringossa.

Säde vanhan valon,

kuun ja sen kierron

on kiero mutta ulottuu

kauemmas kuin käsi

tekojemme summaksi.

Otan tuulen talteen

huuliani vasten.

Ääriviivat rantautuvat

ylähampaitteni raosta

eikä minun käy kylmä.

Avaan huoneeni oven

kuin sydämen.

There ain’t no cure

for love.

Avaan kirjan

kuin viimeisen

avonaisen ikkunan

avaan korkeuksiin.

Ikkuna huurtuu toivosta

joka on naapurin mielestä

jumalan hengitystä

kaikkeutta vasten.

Pulssi tuntuu karmien lävitse

kirjoitan synkimmät kirjaimet

täyteen toivoa.

Ei kommentteja: