Neljä James Wright -käännöstä

1. Alku

Kuu pudottaa yhden tai kaksi höyhentä pellolle.
Tumma vehnä kuuntelee.
Ole liikkumatta.
Nyt.
Siinä ne ovat, kuun nuoret, kokeilemassa
Siipiään.
Puiden välissä hento nainen nostaa kauniin varjon
Kasvoilleen, ja nyt hän astuu ilmaan, nyt hän on kokonaan
Poissa, kadonnut ilmaan.
Seison yksin vanhan puun juurella, en uskalla hengittää
Tai liikkua.
Kuuntelen.
Vehnä nojaa kohti omaa pimeyttään,
Ja minä kohti omaani.

1. Beginning

The moon drops one or two feathers in to the field.
The dark wheat listens.
Be still.
Now.
There they are, the moons young, trying
Their wings.
Between trees, a slender worman lifts up the lovely shadow
Of her face, and now she steps into the air, now she is gone
Wholly, into the air.
I stand alone by an alder tree, I do not dare breathe
Or Move.
I listen.
The wheat leans back toward its own darkness,
And I lean toward mine.

2. Siunaus

Aivan Rochesteriin, Minnesotaan vievän valtatien lähellä
Hämärä nojautuu pehmeästi eteenpäin ruohikossa.
Ja noiden kahden intianponin silmät
Tummuvat ystävällisyydestä.
Ne ovat tulleet iloisesti pajukosta
Toivottamaan ystäväni ja minut tervetulleeksi.
Astumme piikkilangan yli pellolle
Jossa ne ovat laiduntaneet koko päivän, yksin.
Ne tärisevät, voivat tuskin peitellä iloisuuttaan
Siitä että olemme tulleet.
Ne kumartavat ujosti kuin märät joutsenet. Ne rakastavat toisiaan.
Ei ole toista heidän kaltaistaan yksinäisyyttä.
Kotona jälleen,
Ne alkavat mutustella kevään nuoria tukkoja pimeydessä.
Haluaisin pidellä hennompaa käsissäni,
Koska hän on kävellyt luokseni
Ja painanut vasenta kättäni.
Hän on mustavalkoinen,
Hänen harjaksensa putoaa valtoimenaan otsalleen,
Ja hento tuuli liikuttaa minut hyväilemään hänen pitkää korvaansa
Joka on yhtä pehmeää kuin iho tytön ranteessa.
Yhtäkkiä ymmärrän
Että jos astuisin ruumiistani
Puhkeaisin kukkaan.

2. A Blessing

Just off the highway to Rochester, Minnesota,
Twilight bounds softly forth on the grass.
And the eyes of those two Indian ponies
Darken with kindness.
They have come gladly out of the willows
To welcome my friend and me.
We step over the barbed wire into the pasture
Where they have been grazing all day, alone.
They ripple tensely, they can hardly contain their happiness
That we have come.
They bow shyly as wet swans. They love each other.
There is no loneliness like theirs.
At home once more,
They begin munching the young tufts of spring in the darkness.
I would like to hold the slenderer one in my arms,
For she has walked over to me
And nuzzled my left hand.
She is black and white,
Her mane falls wild on her forehead,
And the light breeze moves me to caress her long ear
That is delicate as the skin over a girl’s wrist.
Suddenly I realize
That if I stepped out of my body I would break
Into blossom.

3. Sadonkorjuiden pelossa

Niin on tapahtunut
Ennenkin: lähellä,
Hitaitten hevosten sieraimet
Hengittävät tasaisesti,
Ja ruskeat mehiläiset raahaavat hienoja seppeleitään,
Raskaasti,
Kohti lumisia pesiään.

3. In fear of harvests

It has happened
Before: nearby,
The nostrils of slow horses
Breath evenly,
And the brown bees drag their high garlands,
Heavily,
Toward hives of snow.

4. Maaten riippumatossa William Duffyn maatilalla Pine Islandissa, Minnesotassa

Pääni yläpuolella näen pronssisen perhosen
Nukkuvan mustassa rungossaan
Puhaltaen kuin lehti vihreässä varjossaan.
Tyhjän talon takana olevan rotkon pohjalla
Lehmänkellot seuraavat toisiaan
Iltapäivän etäisyyksiin.
Oikealla puolellani,
Valon täyttämällä pellolla kahden männyn välissä,
Viime vuoden hevosten jätökset
Paahtuvat kultaisiksi kiviksi.
Nojaan illan pimentyessä ja tullessa.
Kanahaukka lentää ylitseni etsien kotia.
Olen hukannut elämäni.

4. Lying in a Hammock at William Duffy's Farm in Pine Island, Minnesota

Over my head, I see the bronze butterfly
Asleep on the black trunk,
Blowing like a leaf in green shadow.
Down the ravine behind the empty house,
The cowbells follow one another
Into the distances of the afternoon.
To my right,
In a field of sunlight between two pines,
The droppings of last year's horses
Blaze up into golden stones.
I lean back, as the evening darkens and comes on.
A chicken hawk floats over, looking for home.
I have wasted my life.

Kevät

Ruusun puhkeaminen on ihmeellinen ilmiö
kevään saapuminen
ja ihmisen kärsimättömyys
kun hän muuttuvilla silmillään katsoo ruusua
ja hoitaa sitä
kun hän särkyvillä jaloillaan kävelee puutarhassa
ja valmistautuu.

Kaksi runoa

1

Naisen tehtävä on kantaa kukkaa rinnassaan ja tuoksua
ja miehen tehtävä on herätä vasta kun tuoksu on poissa.

2

Minä olen hevonen joka hyppää muurien yli
ja ratsastaa kaupungin läpi
kuin muureja, kaupunkeja ei olisikaan.

Talo on täynnä tavaroita

Talo on täynnä tavaroita joille ei ole käyttöä.
Alamme heittää niitä pois, siivota, mutta aika loppuu kesken,
eikä millekään ole enää käyttöä.

Liikun huoneesta toiseen

Liikun huoneesta toiseen
varmoin
epävarmoin askelin
kuin vasen jalkani liikkuisi määrätietoisesti
ja oikea epäröisi
kuin vasen silmäni sanoisi kyllä
ja oikea kieltäisi
ja huoneiden välissä olisi tai ei olisi ovea.

Lämpö

On taas se aika vuodesta kun huoneita ei tarvitse lämmittää.
Lämmitämme silti, vanhasta tottumuksesta.
Kamiinan vieressä tuntee olevansa turvassa,
tulen,
ja talo niin suuri ettei se koskaan ole kokonaan lämmin.

Ensimmäisen soinnun tärkeys

Ensimmäisen soinnun tärkeys
on siinä
että se kertoo mikä kappale on soitettava.

Kuin tästä olisi kulkenut ratsastajaton hevonen

Puu ikääntyy, tulee nuorekkaammaksi
ihmisten vanhentuessa.

Samat näyt (liian monta kertaa toistuessaan) menettävät viehätyksensä.

Ohitan tutun tienviitan,
tie näyttää siltä kuin tästä olisi kulkenut ratsastajaton hevonen.

Etsin kasvojani

Etsin sormiani kirjoittamalla tämän,
löydän itseni vain koskettamalla
kasvoja,
kasvojani,
kirjoittamalla runon joka ei ole kasvoton.

Soitin

Löydän maasta soittimen.
Helistän sinua kuullakseni musiikkia,
mutta säryt.
Liian kauan sinua on yritetty kuunnella,
liian monen soittajan käsissä ovat käyneet
jäsenesi hauraat.