Juhlistimme jokaista hetkeä
Yhdessä kuin ilmestyksiä,
Vain me kaksi koko maailmassa.
Rohkeampana, kevyempänä kuin linnun siipi
Sinä putosit kuin kammoten
Alas portaita, johtaen
Läpi liljaisen tuoksun valtakuntasi
Peilin takana.
Kun yö saapui, armo annettiin minulle,
Turvapaikan portit avattiin,
Kiiltäen pimeydessä
Alastomuus kumarsi hiljaa;
Herätessäni sanoin:
’Jumala siunatkoon sinua!’, tietäen sen
Olevan liian rohkeaa: sinä nukuit,
lilja nojautui puoleesi pöydällä
Koskettaakseen ripsiäsi maailmallisella sinisellään,
Nuo sinisen hipaisemat kulmakarvat
Olivat rauhalliset, ja kätesi oli lämmin.
Ja kristallissa näin sykkiviä jokia,
Sumun seppelöimiä mäkiä, ja kimaltelevia meriä;
Pitäen kämmenelläsi tuota kristallipalloa,
Romahdit valtaistuimellesi,
Ja - Ylistäkää Herraa! - kuuluit minulle.
Heräten, muutit
Ihmisten yhdentekevää sanakirjaa
Kunnes puhe oli täyttä ja vuosi ylitse
Valtavalla voimalla, ja sana sinä
Paljasti uuden merkityksensä: se tarkoitti kuningasta.
Kaikki maailmassa oli toisin,
Jopa yksinkertaisimmat asiat - kolpakko, kulho -
Kerrostuessaan kiinteällä vedellä
Seisoivat välissämme vahteina.
Meidät johdatettiin kuka tietää minne.
Edessämme avautui, kangastuksessa,
Ihmeestä rakennettuja kaupunkeja,
Minttulehdet levittäytyivät jalkoihimme,
Linnut lähtivät matkaan kanssamme,
Kalat hyppäsivät tervehtien vedestä,
Ja taivas yllä kääriytyi…
Vaikka takanamme koko ajan kulki kohtalo,
Partaterää heiluttava mielipuoli.
(Katso myös: Andrei Tarkovskista ja elokuvasta Stalker (1979))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti