sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Runot, 2.5.2010

Huomautus: alla on julkaistu kaikki yhden päivän aikana, 2.5.2010, kirjoittamani runot. Niitä selventää lyhyt kirjoitus, jonka löytää Merkintöjä-blogista. Runoja ei ole juurikaan editoitu.

--

1

”Marraskuun äkkisynkkä ilta,
aivan liian aikaisin laskeutuva pimeys,
hehkuu ja hohtaa keskikesän loputonta valoa,
laskemattoman auringon juhlaa.”

(Olli Sinivaara – Valonhetki)

2

Sama maisema, jonka ainoa väri on pitkään ollut valkoinen,
onkin eräänä aamuna vihreä.

3

Sama aurinko, joka on kirkkaalta taivaalta paistaessaankin tuntunut kylmältä
onkin eräänä aamuna lämmin.

4

Eilen melkein sykkimästä lakannut sydämeni
sykkii tänään kiihkeästi,
eilen vilusta värissyt ruumiini onkin tänään lämmin.

5

Muistan valon,
ohimeneviin hetkiin kiteytyneen lämmön
ja pitkän tien joka johtaa aina sinne missä on valoa ja lämmin.

6

Muistan kahvikuppiin hitaasti liuenneet sokeripalat,
huoneet valaisseen auringon ja elämän lämmön.

7

Tunnen hitaasti lähestyvän pimeyden ja kylmyyden
ja osaan iloita hetkestä ja siitä että talvi on kaukana.

8

Sama aurinko, eri valo.

9

Valo on voimakkaimmillaan juuri ennen sammumistaan,
aurinko on aina voimakkaampi tänään kuin eilen.

10

Selkeitä hetkiä on vähän.
Selkeys laskeutuu huoneisiin
kun palatsi on puhdistettu viimeistä nurkkaa myöten
ja esineet kiiltävät,
kun yleisö on istuutunut paikoilleen
ja kun uudelta näyttävästä pianosta soitetaan
tuttu ensimmäinen sointu.

11

Työn jälkeinen selkeys.

12

Musiikin jälkeinen selkeys.

13

Nopea katse, jonka soittaja ja kuuntelija vaihtavat,
sivulta sormiin, sormista pianoon,
pianosta ilmaan, ilmasta korviin
ja korvista aivoihin siirtyvä musiikki.

14

Kun palatsin ikkunat avataan
ulkona ei enää näykään tuttu talvinen maisema
vaan kesäinen kauneus,
kanaalit ja kanaaleissa hiljaa lipuvat gondolit,
kuuluu hiljainen laulu.

15

Kun palatsin ikkunat avataan
kirkas ja tunkkainen ilma yhdistyvät,
pölyhiukkaset leijailevat ilmassa
ja me hengitämme uutta ilmaa.

16

Palatsi on niin valtava
että metsä on sen yksi huone,
leveä ja korkea holvi.

17

Metsän ja rakennuksen holveissa kaikuva
unohtumattoman kaunis musiikki
ja musiikkia kuunteleva
ja musiikkia soittava
henkeäsalpaavan kaunis nainen.

18

Täydellisen musiikin jälkeiset kaiut,
kaikujen jälkeinen täydellinen hiljaisuus.

19

Luonto avautuu niin monena vihreänä kerroksena
että joka askeleella huomaan uusia sävyjä ja vivahteita,
että joka askeleen jälkeen olen aiempaa rikkaampi.

20

Vihreä saa kävellessäni uusia sävyjä
oksien välistä pilkahtelevasta auringosta
ja pimeästä joka elää varjoissa,
metsässä jossa on molempia
ja aukiolla jossa on pelkkää valoa.

21

Lumihuippuiset, kaukaa katsottuna siniset ja valkoiset vuoret
tulevat lähemmäksi
ja niin lähelle, että voi aloittaa kiipeämisen
ja matkan.

22

Kaipaan korkeutta, kaipaan hiljaisuutta.

23

Kaipaan täydellisen musiikin jälkeistä
korkeaa hiljaisuutta.

24

Tässä metsässä talotkin on tehty puusta.
Tässä metsässä taloillakin on juuret.

25

Pitkälle alkavaan vuoteen jatkuva,
kaikki aistit turruttava pimeys
jonka luvataan päättyvän,
josta on luvassa vapautus aamuna
joka kerran noustuaan ei pääty koskaan.

26

Kuljen melkein umpeen kasvaneella polulla
ja olen viimeinen joka näkee kulkea.

27

Kuljen melkein umpeen kasvaneella polulla.
Se on täynnä pudonneita,
kiiltäviä, kosteita ja värikkäitä lehtiä
ja joiden läpi kulkiessani näen.

28

Vasta maahan painautuneet ja vielä luettavissa olevat jäljet.

29

Vasta maahan painautuneet ja vielä luettavissa olevat jäljet
ovat hieroglyfejä, pitkään tulkitsematta pysyvää kirjoitusta
joita vasta samaan suuntaan kulkeva voi tulkita.

30

Vasta maahan painautuneet ja vielä luettavissa olevat jäljet
pitää lukea kiireettä, olla sekoittamatta hauraita jälkiä.

31

Jokainen kivi voi olla avain,
jokaisen kiven näkymättömiin jäävälle puolelle
voi olla kaiverrettu muinainen kirjaimisto,
avain pitkään salaisuudeksi jääneen tekstin tulkitsemiseen
ja uuden elämän alku.

32

Eräänä aamuna ei enää valkoinen aamu
vaan keltainen.

33

Eräänä aamuna ei enää talvi vaan kevät.

34

Eräänä aamuna tunne voimasta
jota yhä korkeammalle kohoava aurinko
levittää jäseniin ja mieleen,
jäseniin ja mieleen pysyvästi jäävä tunne valosta
kun aurinko on laskeutunut ja valo on poissa.

35

Eräänä aamuna tieto kaikesta kirjoitetusta sekoittuu
toiveeseen kaikesta kirjoittamattomasta,
kirjat alkavat liikkua itsestään
ja kirjahyllyn lukuisat tyhjät paikat alkavat täyttyä.

36

Eräänä aamuna kynä alkaa liikkua itsestään.

37

Eräänä aamuna kaikki on enää kiinni itsestä.

38

Eräänä aamuna lipaston kaikki lokerot ovat järjestyksessä,
paperit ja kynät ovat hyvässä järjestyksessä työpöydällä
ja odottavat vakaata kättä, ensimmäistä mustaa kirjainta.

39

Ilmassa leijailee poltettujen puiden ja paperien tuoksu.
Lämpö leviää hitaasti,
kestää kauan ennen kuin suuri palatsi on lämmin.

40

Paljaiden puiden ympäröimänä
alan miettiä vihreyttä ja sitä miten kaikki oli vielä hetki sitten:
kukkivat puut, kukkiva maa.

41

Hajoamaisillaan olevaa paperia tulee lukea varovasti,
vanhan ihmisen hajoamaisillaan olevia kasvoja.

42

Vesi huuhtoo rannalle päätyneitä kotiloita,
taakse jätettyjen ruumiiden kuoria.
Sinä synnyt ja synnyt uudestaan
kunnes eräällä kerralla, sattumalta,
et enää olekaan sama.

43

Kesä tulee koko ajan lähemmäksi,
sen voi melkein haistaa ja nähdä
nuppuun puhkeavissa lehdissä,
mullasta työntyvissä kasveissa,
lintujen laulussa,
muurahaispesissä ja mehiläiskennoissa
jotka vähitellen heräävät eloon.

44

Pian on aika kerätä koko loppuvuoden kypsyneet valo ja hunaja,
työntää kätensä mehiläispesään,
kääntää kasvonsa kohti aurinkoa
ja olla valmis.

45

Ihmisiä on jo enemmän kuin puita
mutta lopussa puita on enemmän kuin ihmisiä.

46

Kuluu vuosisatoja,
kuluu vuosituhansia
ja valo on silti sama.

47

Kesä on aina sama
vaikka kuluisi vuosisatoja,
vaikka kuluisi vuosituhansia
ja me muuttuisimme.

48

Vuodet ovat samoja,
valo ja lämpö ovat aina samoja
vaikka ystävät ja rakkaat muuttuisivat tuntemattomiksi
emmekä enää ajattelisi heitä,
näkisi heidän kasvojaan
ja kuulisi heidän kutsuvan.

49

Kukat syntyvät yhä uudestaan ja uudestaan,
niille on annettu uudelleensyntymisen lahja.

50

Kukat kuihtuvat ja jättävät kauneutensa taakse.

Ei kommentteja: