keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Joki (4)

Kieltäydyimme ajattelemasta, että aika olisi kuin joki,
että aika olisi kuin pysähtymättä virtaava joki,
että jokainen hetki on kuin joki ja ettei ajasta saa otetta,
ettei aikaa pysty vangitsemaan, että jokainen hetki on
kallisarvoinen ja ettei ajasta saa otetta, ettei aikaa pysty
vangitsemaan, että jokainen hetki on kallisarvoinen
ja ennustamattomissa, että jokainen hetki on kallisarvoinen
ja tavoittamattomissa, että jokainen tapaaminen
on se hetki kun Aatami ja Eeva katsovat toisiaan
ensimmäisen kerran ja tunnistavat toisensa,
että jokainen tapaaminen on se hetki
kun Aatami ja Eeva rakastelevat ensimmäisen kerran
ja oppivat tuntemaan toisensa,
että jokainen kohtaaminen on miehen ja naisen välinen
kohtaaminen vihassa ja rakkaudessa,
että jokainen kohtaaminen on ensimmäinen,
että jokainen kohtaaminen on lopullinen,
että jokainen kohtaaminen tapahtuu ensimmäisen ja
viimeisen kerran, että jokainen kasvoihin ilmestyvä uurre on
väliaikainen ja katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyy,
vihan tai intohimon merkki,
että jokainen kasvoihin ilmestyvä juonne on merkki
joka tarkoittaa ettemme sittenkään kieltäytyneet
ajattelemasta ja että tunnistimme ajan joeksi joka virtaa.

Ei kommentteja: