Fragmentti 44

Ateenalaiset eivät oppineet mitään.

Fragmentti 43

Kirkkaasti paistava aurinko
sulattaa kylmästä kärsineen ruumiin,
kehien kiertämiseen kyllästyneen mielen.
Lohkeileva maa pakottaa liikkumaan,
kirkkaus suojaamaan silmänsä kädellä.

Fragmentti 42

Spartalaiset osoittivat ateenalaisten pelkäävän tulta.

Fragmentti 41

Palava Ateena. Polttava Sparta.

Fragmentti 40

Toisistaan irtautuvat, lohkeilevat maat.
Savilaattojen välistä esiin työntyvät ruohot
ruohojen päihin puhkeavat kukat, valohoito, pisarat.

Fragmentti 39

Auringonnousun aikaan rannalla seistessään
maailma saa minuuteissa takaisin piirteensä.

Fragmentti 38

Rinteelle raivatulla hautausmaalla
ei ole vapaita paikkoja. Tuuli kääntyy.
Kylmät pisarat iskeytyvät kasvoihin.

Fragmentti 37

Valloittajat ryöstävät edellisten valloittajien haudat
ja rakentavat polttamiensa talojen paikalle talonsa.
Valloittajat nostavat jalustalle omat Jumalansa, omat viisaansa.
Vanhanaikaiset patsaat kaadetaan ja kuljetetaan kaatopaikoille,
vanhentunutta tietoa sisältävät kirjat poltetaan rovioilla toreilla.

Fragmentti 36

Pystyyn jääneet rakennukset ovat raunioita kiinnostavampia.
Arkeologit kaivavat esiin salaisuuksia,
jalanjälkiä ja kiveen kaiverrettuja sandaalien kuvia,
tuhkan säilömiä kukkia ja käyttötavaroita, muistoja
haudatusta elämästä jota kukaan ei halua muistaa.
Historia hävittää hyödyttömän ja jättää jäljelle olennaisen:
nimet ja numerot.

Fragmentti 35

Seisoa kolmipäistä koiraa esittävän patsaan alla
loskaisella pihalla. Aurinko sulattaa lumen
ja saa kohmeisen kiven muistuttamaan ihoa.

Fragmentti 34

Lämpötila sahaa. Vesi jäätyy ja sulaa, maa on mutainen.
Siirrymme korkeammalle löytääksemme hangen,
saadaksemme ajatuksiimme ja tekoihimme järkeä.
Patsas näyttää puuhun verrattuna pieneltä.
Ensimmäinen pysyy, toinen kasvaa, molemmat elävät.

Fragmentti 33

Lehdet vaihtavat väriä. Täälläkin ne muuttuvat
värittömistä värikkäiksi, saavat luonnetta
ennen käpertymistä ja putoamista.
Sekoittaa höyryävää pataa puisella lastalla.
Odottaa kärsivällisesti keiton valmistumista
ja luonnon kiertokulkua: punertavan lehden
luovuttamista ja päästämistä oksasta.

Fragmentti 32

Luostarin puutarhassa
pinjojen alla
nunnat tarjoilevat tekemäänsä viiniä.
Valo tihkuu köynnösten ja oksien läpi,
lämmittää kivistä seinää, puista pöytää,
tekee ajatuksista selkeitä.

Fragmentti 31

Odottaa oikeaa hetkeä
nousta pintaan,
luopua ruo’osta.
Olla jahtaajiaan kärsivällisempi. 
Hengittää hitaasti
ja tasata sykkeensä
maatessaan pohjassa.

Fragmentti 30

Piipuista nouseva savu. Sandaalien jäljet lumessa.

Fragmentti 29

Temppeleitä ei ehditä korjaamaan
ennen talvea, ennen sateita.
Pressut ja rakennustelineet
jäävät odottamaan kevättä.
Pyhiinvaeltajat joutuvat jättämään
uhrilahjansa työmaan keskelle.

Fragmentti 28

Kojuissa myydään lämmintä ruokaa ja kylmää juomaa,
huojennusta saapuville ja helpotusta palaaville.
Keppiin nojaava mies odottaa vartioimattomalla portilla.
Hänen takanaan basilikassa jumalanpalvelus loppuu 
ja ihmiset purkautuvat kaksoisovesta avaralle pihalle.

Fragmentti 27

Varikset eivät kuole. Kuolleet korvataan samalta näyttävillä
ja samalta kuulostavilta linnuilla. Ne jatkavat työtään
ihmisen menettäessä persoonallisuutensa ja voimansa.

Fragmentti 26

Tuhansia vuosia säilyneiden kivien keskellä
tuntee olonsa ikivanhaksi, muinaisjäänteeksi
jolla on vahingossa säilynyt kyky hengittää.

Fragmentti 25

Suolta päästäkseen on omistettava hyvät saappaat ja vahvat jalat,
terästäydyttävä, suljettava nenänsä pyykkipojalla.

Fragmentti 24

Meren läsnäolon tuntee.
Ei tarvita suolan tuoksua
tai heijastusta,
ainoastaan sydämen pohjaan
pesiytyneen tunteen merestä.

Fragmentti 23

Kuumuus. Vaikeaa ajatella ja mahdotonta tehdä.
Luumut ja rusinat kulhoissa. Jalat jäämurskassa. 
Nousta mäelle. Todeta varjojen riittämättömyys
ja ihmisten kekseliäisyys:
jääkuutiot, jäätelöt ja tuulettimet
valkoisesta kivestä rakennetuissa taloissa.

Fragmentti 22

Hiljaisesta viiniviljelmästä
äänekkääseen kaupunkiin.
Vehreydestä skootterin ääneen kujalla.

Fragmentti 21

Elää kerjäläisenä kerjäläisten kaupungissa,
valkoisten talojen ja ahtaiden katujen keskellä.

Fragmentti 20

Joki antaa ja ottaa.
Mudasta ja savesta tehdyt kasvot
katoavat nousuveden aikaan
ja palaavat laskuveden mukana.
Joki antaa piirteet
ja ottaa nuoruuden.

Fragmentti 19

Kiihkeydessään he unohtavat
pestä sotamaalaukset,
rituaalin jäljet,
maistavat kielellään
uhratun lihan kanamaisen maun
ja huuhtovat sen alas maltaalla.

Fragmentti 18

Sokaista itsensä. Puhkaista silmänsä neulalla
ja käyttää samaa neulaa nähdäkseen näkyjä.

Fragmentti 17

Kivistä koottu alttari
odottaa rukoilijoita,
rukoiltavaa,
maan täyttäviä 
ja sitä joka ottaa heidät pois.
Kokoan sinut eri kokoisista kivistä.
Laitan pienimmät kivet silmiksi
ja suurimmat rinnoiksi,
odotan hyväksyvää katsettasi
ja käsiini sopivaa pyöreyttä.

Fragmentti 16

Palanut maa.
Vain muutama elävä,
kuoriainen ja torakka,
jatkavat tarinaa.
Suuret silmät kapeissa kasvoissa.
Silmät avoimina tuijotat liekkejä.

Fragmentti 15

Hautausmaa ei ole raskas.
Kukkia, puita, pensaita,
lintujen laulua ja tuulen suhinaa,
keveyttä.
Vain kivet ovat raskaita
mutta nekin sammaloituvat ja katoavat,
peittävät näkyvistä painavan sydämen.

Fragmentti 14

Vetää keuhkoihin ilmaa
ennen käsien nostamista,
sieraimien tukkimista
ja aaltona kasvoihin iskeytyvää kuumuutta,
laavaa sulattamassa kylpyhuoneen kaakelit.
Kylpyhuoneen kaakeleiden raoista tihkuu vettä
ja hanoista tulee verta yrittäessäni päästä synnistä,
ihanista minuuteista jotka tuntuvat vasta jälkeenpäin
synniltä.

Fragmentti 13

Ero hyvän ja huonon päivän välillä
on mitätön,
hissin pysähtyminen kerrosten väliin,
hengityksen pidättäminen,
nuottien välinen hiljaisuus.
Ero hyvän ja huonon päivän välillä
on kuilu hissin molemmilla puolilla.
Yritämme olla ajattelematta
pudotusta ja nousua
vaikka ne ovat olemassaolomme perusta.
Halusin hajottaa yhden tyhjistä ruukuista
mutta en voinut ottaa ratkaisevaa askelta.
Nostin ruukun ilmaan
ja kannoin sen sisälle,
hissin eteen, näköalapaikalle.

Fragmentti 12

Minulle ei kerrottu kasvaako pippuri
pensaissa vai puissa,
koska se poimitaan.
Minulle ei kerrottu kasvatetaanko pippuria
laaksossa vai rinteellä,
mistä se tiedetään kypsäksi.
Elämä muodostuu kysymyksistä, epäilystä,
epäonnistumisten jälkeen saadusta tiedosta.
Kirvesmies raapii otsaansa.
Hänelle ei ole kerrottu
pitääkö hänen kaataa puita vai pensaita.
Hän tuhoaa kaiken vihreän laaksosta.
Pippurin hinta nousee taivaaseen
mutta samoin käy oliiviöljylle, omenoille, 
hedelmille ja marjoille. Kaikki köyhtyvät.
Elämä muodostuu kysymyksistä, epäilystä
ja yrityksistä.
Tarpeeksi pahan epäonnistumisen jälkeen
jäljelle jää vain pippuriköynnöksetön maa.

Fragmentti 11

Lumi sulaa ensimmäisenä aukeilta,
puiden oksilta
ja lämpöä kerääviltä kiviltä.
Meillä ei ole lakeja kaikelle.
Voimme vain epäonnistua
ja kirjoittaa havaintomme
lakikirjan tyhjille sivuille.

Fragmentti 10

Kivet teeskentelevät kuuntelevansa.
Ne ovat kääntyneet sisäänpäin
ja sulkeutuneet itseensä, 
kuuroutuneet kuultuaan lähelle iskeneen salaman.

Fragmentti 9

Keittiö täyttyy sipulin, tomaatin ja tonnikalan tuoksuista.
Vihannekset työntyvät maasta, kalat hyppivät auringossa
pelkäämättä joutuvansa saaliiksi.
Höyry nousee veden täyttämästä kattilasta, keittiö odottaa.
Ihminen liikkuu määrätietoisesti tehdessään tuttua tehtävää.
Muu hänen on opeteltava: perkaaminen, pilkkominen,
suut haukkomassa henkeä.
Hänen on otettava elämiä antaakseen aikaa yhdelle.

Fragmentti 8

Käärmeet eivät välitä tiedosta.
Ne reagoivat maan värähtelyihin,
tulevat pesistään
ja kiertävät kehää
ihmisen ollessa parantumaton
ja kykenemätön luottamaan käärmeeseen.

Fragmentti 7

Metsä humisee.
Rintojaan röyhistelevät mustarastaat laulavat,
saniaisten alla olevat sienet soittavat musiikkia torvilla.
Musiikki voimistuu. Sen voima on sarjoissa, toistoissa
ja yllätyksellisyydessä sen kertoessa yllättäen kissasta
kävelemässä vastasataneen lumen peittämällä muurilla.
Vielä tärkeämpää on pienen salvan
suuren salvan hajoaminen,
rastaiden nokkien ja sienien torvien avautuminen.

Fragmentti 6

Seison näköalapaikalla huutamassa tuuleen.
Ääneni hukkuu, kukaan tai mikään
ei kanna sanojani vastapuolelle. 
tuska siirtyy sisältäni
ulkopuoliseen maisemaan,
raunioiden ohi välinpitämättömään maailmaan.
Syvyydestä valitukseni kuultaisiin paremmin,
mutta nyt kenenkään ei tarvitse teeskennellä
kuuroutta tai sokeutta,
kääntyä kohti luontoa.

Fragmentti 5

Varjoista löytyy loputtomia variaatioita,
varjoista luonnossa ja ihmisten kasvoilla.
Valo näyttäytyy täällä aina samanlaisena.
Se ei muutu pahimmassakaan myrskyssä.

Fragmentti 4

Luotamme toisiimme kuin Jumala ihmiskuntaan,
sinisilmäisesti, virheellisesti, uskoen hyvyyteen.

Fragmentti 3

Jokainen pylväskäytävä ei ole hämärä.
Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta.

Fragmentti 2

Kuljetan sormiani vanhoilla riveillä.
Onnellisia ne jotka saavat lukea,
tyytyväisiä ne jotka voivat ymmärtää.
Halusin ottaa rannalta merkiksi kiven
mutta minua katsottiin majakasta
ja valaistuista taloista.
Minun on luettava kirja loppuun
saadakseni rauhan sen
kuvastimelta tuntuvalta tekstiltä.

Fragmentti 1

Köynnökset tavoittelevat valoa.
Suljen verhot, estän niitä kasvamasta
avoimesta ikkunasta huoneeseen.
Köynnös tunkeutuu kivileijonan suuhun,
työntyy ränneihin.
Se tulee esiin katolla tavoitellen valoa.