sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Maailma on täynnä vaaroja

Maailma on täynnä vaaroja.
Jokaisen kulman takana on vanhan elokuvan murhaaja
mustavalkoisissa ajatuksissaan,
revolveri valmiina.
Hänellä on tylsää kuin taksikuskilla
joka odottaa asiakkaita,
hän on nukahtamaisillaan.
Maailma ei ole tasapainossa.
Epätasapaino on kauheaa,
kuin istuisi keinulaudalla
jonka toisessa päässä ei istu kukaan.
Kanssasi ei leiki
kuviteltu murhaaja
mustavalkoisissa ajatuksissaan,
missään ei ole taksia jonka ottaisi,
kaikki ovat nukkumassa.
Joku sanoo
että ajatteleminen on vaarallista,
mutta tekeminen vasta vaarallista onkin,
saattaa joutua sivuraiteelle,
vääriin paikkoihin,
vaarallisen maailman pimeisiin puistoihin.
Junasi ohittaa aseman pysähtymättä
mutta aina tulee seuraava.
Niin lukee aikataulussa.

Ei kommentteja: