Kovin vaiheessa oleva teksti, joka kaipaa räkää rivien väliin.
Kaivan Ljubljanan slummin nenää
ja mietin
missä vaiheessa matkat muuttuvat todeksi
eivät kuvat, kaikkea kerro
linjaukset joita tarjoan näytteille
ovat reikäisiä niin kuin juusto
köyhiä niin kuin konduktööri
ajattelen, että voisi kylpeä välimeren seisakkeella
jossa ihmiset tuohtuvat vain kun halpa aurinko muistuttaa
miten rahoitus oikeasti jakautuu
ei rikkaille, ei köyhille vaan hukkaan
tai ihan vain vaihtaa maisemaa, johon upottaa likaiset kätensä
no just ihan siihen samaan maisemaan, missä ne rahat kylpee
miksi ilta ei ole iltapäivä, miksi vesi
aina vaihdetaan viiniin
miksi pöytäseurueet sisältävät räjähteitä
joita annostellaan milligramma per vuorokausi
rautatieasema päätti kertoa minulle vitsin
eikä minua naurattanut
pakkasin kamani ja lähdin
sain itseni kiinni keskustassa
värittämässä tarinaa, jälleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti