Toisin kuin tuulen ohjaaminen valtateiltä suojaan, on kirjoittaminen salatiedettä aikaa vasten.

Annan meren tulla minua vastaan niin kuin kauan sitten nähty ystävä. Mietin mitä soisin tapahtuvan näinä katkerina aikoina, kun puistot eivät anna meille turvaa ja synnit, lasketaan syvemmiksi kuin surunmitta. Kosketus. Shakkilaudalla tapahtuvaa kohtaloa en muista, vieras katosi ennen kuningattaren siirtoa. Kosketus. Aalto iskee omenapuuhun saakka, eikä sielu ole turvassa, sen on mentävä. Mentävä! Omenapuu siivilöi varjon niin kuin kunnon työntekijä. Mitä puhdasta näkymättömyyttä havaitsenkaan. Huoneessani on ikkuna, on ovi, on taulu joka muistuttaa elinpaikasta jonne oli määrä jäädä. On ikkuna jotta ajantaju säilyy. Uuden ajan tulo hermostuttaa aurinkoa, eikä ovi suostu pysymään kiinni. Siksi meillä on kylmä. Säkeet pöydällä ovat mykkiä, pysyvät salaisuutena niin kuin salpa. Tiedän kertoa, että ennen minua tässä majassa asui sitkeä mies. Ennen muita tässä lepäsi Jumala, ja muita ei ole ollut. Kosketus.