maanantai 20. syyskuuta 2010

Melankolian kaksi vaihetta

1. Katselen sinua kun olet sateenvarjon alla. Sataa, paistaa, niin paljon kaikkea surullista.
Jos päätän ottaa askeleenkin, otan sen sinun puolestasi, sinua kohden, sinusta katsoen viisi vuotta liian aikaisin tai riippuen hyväksyvästä katseestasi, juuri oikeaan aikaan. Puhut romantiikan alkeilla. Sievillä sanoilla jotka keskittävät

Onni ei pysy ihmisessä, irtoaa ainoastaan luonnon kappaleiksi, sellaiseksi kuin esimerkiksi puun kantama valo. Viisauden sanoja on niin vähän, että niitä ei kannata kuluttaa kaikkia yhdessä ja samassa lauseessa. Esimerkiksi viattomuus kannattaa säästää myöhempiä aikoja varten, sillä se on uusi puhuttu kieli.

2. Valo liikahtaa hieman. Kenties meillä on toivoa sillä.. aika ei kulu loppuun, se tulee meitä vastaan niin kuin valtatiellä kulkeva mehiläinen. Asettaa pistimen suoraksi kun katse käy herkäksi.

Minä tahdon rakkauden saapuvan veitsenterällä, niin kuin Jumala sen tarkoitti. Kirkkaana sen pitäisi kulkea, peilikirkkaana katseena viiltävänä, niin kuin yön sirppi tai sodan pauhu. Kosteana livuttava väkinäisten katseiden alta, mutta ei märkänä, ei märkänä.

Ei kommentteja: