Jyrki Pellinen: runo

Ehkä näin voin odottaa ymmärtää
miten sanat kerran siirtyivät minuun
ja unohtuivat pitkiksi ajoiksi.
Niin kuin savut nousevat oudot, niin kuin lopulta
runous on mitä on ja saapuu
kuin kaiverrettu maailman merkki.

--

(Kokoelmasta Taivas siltojen alla, runo julkaistu kustantajan luvalla.)

Hämärän huone.

Jokaisessa huoneessa palaa valo,
jokaisessa ikkunassa taivas.

Jokaisessa seinässä kirjoitusta,
jokaisessa kirjoituksessa kosketus.

Minussa palaa
vain likikulkematon hämärä.

Minussa muutama uni,
varmuus siitä että rakkaus on
kauniisti sanottu.

Minussa muutama valveen hetki,
varmuus siitä että rakkaudella
on vain ystävälliset kasvot.

Juhlaruno (cut-up)

(Leevi Lehdolle, hänen syntymäpäivänään)

--

Aleksandr Sergejevitš, sallikaa esittäytyä: Majakovski.
Aleksandr Sergejevitš, antakaa kun neuvon teitä:
antakaa lahjaksi runo, koska se
on suomalaisia perinteitä kunnioittava uniikki arvolahja ja elämys,
herättää merkkihenkilön ja muun juhlaväen yhteiset muistot,
naurattaa ja itkettää lämpimän humoristisesti,
tekee juhlasta persoonallisen ja unohtumattoman
ja on ekoteko

Aleksandr Sergejevitš, antakaa kun kerron teille:
kaikki runot syntyvät mittatilauksena tarkkojen
yksityiskohtien keruun ja muokkaamisen tuloksena,
kaikki runot syntyvät syvän tuskan vallassa,
kaikki runot ovat omasta kynästäni, sielustani ja sydämestäni,
kaikki runot ovat esityskelpoisia,
kaikki runot ovat vapaata riistaa.

Näin puhui Majakovski.

Kuvittelen

Kuvittelen yön vierellesi
muutaman valonsätkän, varjostamaan
hämärää. Kirjaimet sivuille, tarinoiksi
edelleen ruumiisi autereita vasten.

Kuvittelen yön vierellesi,
tähdet timanteiksi, hämärän juhlaa varten.
Kuluneita ilmaisuja,
saattamaan sinua kauas sinne,
minne en itse näe.

Kuvittelen hyvän yön,
maat, meret, valtatiet,
oudot valoilmiöt ennen nukahtamista.
Jumalan kasvot tyynyksi, peiliksi
jotta ymmärtää.

Puutarhassa

Tapaan sinut puutarhassa
koska elämä alkoi paikasta
Helsingistä tai Tallinnasta
tai mistä tahansa aurinkoisesta
ja tuulisesta kaupungista.

Haureus (1)

Tapaan sinut puutarhassa koska elämä alkoi sieltä,
koska siellä alettiin ensimmäisenä harjoittaa haureutta
joka irrotti heidät ympäröivistä kuvista ja äänistä
ja sai heidät hetkeksi muistamaan eläinten kielen.

Älä puhu huomisesta

Älä puhu huomisesta,
niin kuin hahmosi kulkisi jo
varjojen reunojen ylitse.

Älä puhu huomisesta,
sama hämärä ei toistu hahmossa
enää toiste. Älä puhu hämärästä ystävä,
puhu tästä päivästä niin kuin puut
kajastaisivat sanoihisi valkeutta.

Puhu hämärästä joka sinut johdatti
askelinesi yli kynnysten. Puhu kasvojen
syvistä kohdista, niistä jotka jäävät ikään kuin varjoiksi
Puhu, johdata lohdutus suudelmaksi.

Älä puhu huomisesta,
tulkitse karttaa kuin sydäntä.
Tuuli kääntää sivuja, kun
en itse ehdi.
Valtimot etsii rukousasentoa
laskimot tapaa katsoa peiliä niin
että pelottaa mahdollisimman vähän.
Aurinko kaataa minut takaisin kohtuun,
maailma ja kaikki sateenkaaren värit
kun pelkoa ei ole.
Älä puhu huomisesta,
hyvä ystävä, puhu
hämärän hetkistä nyt.

Istun kahvilassa

Istun kahvilassa, jossa tulevaisuuden runoilijat punovat juoniaan. Yksinäiset tytöt ja pojat juovat hiljaa vihreää teetä, sillä nykyään kaikki haluavat päästä terveinä taivaaseen. Seiniltä on revitty vallankumouksellisten näköiskuvat ja vaihdettu maisemakuviin, inspiraatiota varten. Istun kahvilassa, jossa tulevaisuuden runoilijat punovat juoniaan. Kulmapöydässä, jossa oli ennen Mellerin, Saarikosken ja Haavikon kantapaikat, istuu nyt sileäposkinen tweedtakkinen nuorimies, sormi pystyssä ”tänne ystävät tänne!”. Runoilijat naputtelevat kiiltäviä koneitaan, niin kuin kahvila olisi keskellä englantilaista tehdasta. Keskipöydässä pariskunta istuu mykkinä niin kuin mykkinä nyt istutaan. Tyttö katsoo ympärilleen ja silmäkulmaan osuu tweedtakkinen herrasmies. Tyttö sopii mielessään, että tuon kanssa sopisin hyvin yhteiskuvaan. Pojalle riittää auringonnousut ja laskut.

Istun kahvilassa, jossa tulevaisuuden runoilijat punovat juoniaan. Laman vuoksi kassalle palanut rouva iskee minulle silmää, hän tietää mistä kirjoitan. Runoilijat punovat juoniaan.

Pienenä poikana

Pienenä poikana opettelin viheltämään,
kirosin kerrat jolloin oli kiire syömään
tai äiti oli muuten vain huolissaan askelistani.

Hämärä saapui niin kuin muuttolinnut.
Ajattelin, että vihellys ajoi heidät takaisin.
Isä avasi oven niin kuin yövuorossa ollut portinvartija.
Veli halasi jo silloin niin kuin olisin ollut pyhä.

Pienenä poikana opettelin nukkumaan
pysymään hereillä jumalien tajunnassa.
Peiton alla minulle kasvoi mielikuvitus,
sellaiset värit ja muodot, että luulette minun vain huijaavan.
Seiniin piirsin kartan, tähdet, kaikki.
Lopulta sisko repi julisteet kun piti vaihtaa
huoneita.
Pienenä poikana riisuuduin saunaa ja
suihkua varten, viikonloppuisin unia,
rukoiluhetkeä. Nyt tulee naiset ja
ehdin tuskin viheltää.

Pienenä poikana
ehdin kaivata ainoastaan äitiä, laskea
ilmapallon vapaasti taivaalle jos tuli
tylsää.

Pienenä poikana join kahvia
jo ennen kuin minulle kasvoi hampaita.
Veren sijaan minussa velloo, sielun
mustaa maitoa.

Varhainen

On liian varhaista
herätä uutisia varten.
Liian varhaista
pukea päälle kauhtuneet farkut,
kirpputorin nurkissa
pölyttyneet.
Liian varhaista
katsoa ulos ikkunasta
kuin vanhus.
Nähdä siellä ihmisiä, raukkoja
jotka eivät yletä käsillään
mihinkään turvalliseen.
On liian varhaista
hipaista rakastetun hiuksia,
niitä jotka muistuttavat mahonkisia seittejä.
Selittää, että unet ovat puroja, jokia, mantereita
jotka johtavat aina suurempaan maailmaan.
On liian varhaista
ohjata jalkoja niin kuin airoja.
Käsiä niin kuin siipiä.

Annan minun nukkua vielä hetken.
Ohjata kädet tyynyn alle niin kuin
sängyn alla olisi ratti, jolla pääsisi
suurempaan maailmaan. Rapussa
kuuluu etäisiä ääniä, kaikuja,
ne kuuluvat lapselle, hänkin on
herännyt varhain.

Omenatarhassa (2)

Minä kirjoitan kädestä joka kaikkien näiden vuosien
ja kaikkien näiden yksinäisyydessä
vietettyjen hetkien jälkeen muistaa
miltä tuntuu koskettaa toista ihmistä.

Omenatarhassa

Uuden elämän aloittamiseen tarvitaan kaksi ihmistä
jotka etsivät toisiaan sumuisesta ja hiljaisesta laaksosta
löytäen toisensa omenatarhasta
joka voisi olla missä tahansa maailmassa
sumun peittämällä Katajannokalla
tai öisellä Helsingin Kauppatorilla
joka on hiljainen
eikä näkyä voi siksi sanoin kuvailla.

Kaksi ihmistä (3)

Uuden elämän aloittamiseen tarvitaan kaksi ihmistä
jotka etsivät toisiaan sumuisesta ja hiljaisesta laaksosta
joka on täynnä raunioita, kuivuneita jokia,
villeinä rehottavia puutarhoja
ja horisontissa kohoavia vuoria
joiden rinteet katoavat sumuun
ja joiden huiput katoavat pilviin.

Vanhana miehenä

Vanhana miehenä minä riisuudun
ja näen vain unia.
Unia jotka ovat vain
unia, eivät reittejä.
Vanhana miehenä minä rakastan
niinkuin kasvattaisin puun,
itseni kokoisen,
mahdottoman nähdä latvaan saakka.
Vanhana miehenä minä riuhdon joutomaat
juuriltaan.
Aloitan sodan, jonka
lopulta häviän.

Vanhasta viisaasta miehestä

Kirjoitan sinulle vanhasta viisaasta miehestä.
Vanhasta viisaasta miehestä joka tiesi huomisen
sijaitsevan varjojen takana, syvällä piilossa
että ainoastaan latvasta näki.
Kirjoitan sinulle vanhasta viisaasta miehestä
joka makoili puun juuren kohdalla, nuottiviivaston alussa.
Odottamassa huomista, varjojen katoamista.
Huomista jota ei vielä nähnyt, kukaan.
Kirjoitan sinulle vanhasta viisaasta miehestä
joka oli itse kasvattanut puun,
josta kasvaa varjo, joka
peittää huomisen.

Kaksi ihmistä (2)

Uuden elämän aloittamiseen tarvitaan kaksi ihmistä
jotka etsivät toisiaan sumuisessa ja hiljaisessa laaksossa
jossa pienenkin äänen
(neulan putoamisen tai sydämen lyönnin)
kuulee yhtä tarkasti kuin omat ajatuksensa.

Kaksi ihmistä (1)

Tapaan sinut puutarhassa koska elämä alkoi sieltä,
koska uuden elämän aloittamiseen tarvitaan kaksi ihmistä
jotka rakastavat toisiaan auringon levittäessä puutarhaan
punaisia, keltaisia ja kaikissa mahdollisissa väreissä
hehkuvia säteitään, lehtien peittämien oksien läpi
tihkuvia säteitä jotka painavat merkkinsä paljaaseen ihoon.

Hän joka pitää yllä salaisuutta

Odotan sinua miesten pukuhuoneessa, ennen
suihkuvuoroani. Odotan, kun katselen jalkateriäni
ne eivät ole aiemmin olleet noin puhtaat.
Odotan sinua suojatiellä,
ennen kuin valot vaihtuvat ja kun valot ovat vaihtuneet.
vihreän kohdalla tiedän, että unohdan sinut pian.
Odotan sinua kun katson uutisia Ruandan nälänhädästä,
kaksoistornien sortumisesta tai Meksikon öljykriisistä.
Odotan sinua kun nauran uudelle sarjakuvalle.
Odotan sinua kun pitelen kummityttöäni ensi kertaa sylissä,
odotan, kun hän oppii puhumaan, juoksee ensi
kerran syliini ja kertoo että on ollut ikävä.
Odotan sinua kun tuntuu että omat jalat ei kanna,
odotan kun tuntuu,
että voin juosta ihan mihin vaan.
Odotan sinua kun kirjoitan runoa
jokaisesta naisesta,
johon olen langennut.
Odotan sinua kun ystävä toruu.
Odotan sinua kun lumi tekee enkelin eteiseen.
Odotan sinua kun katson reikää sukassani.

Odotan sinua kun astun ulos Katmandun ilmaan,
Mostarin sillalta näen sinut melkein.
Odotan sinua kun katson kuilua Sarajevon
pohjalla kun,
Atlantin aallokkoa sinetöi rantautumiseni.

Odotan sinua kun ymmärrän unohtaneeni,
heijastimen kotiin, hansikkaat vanhemmille
ja kaulahuivin eilisiltaiseen ravintolaan.

Ajan kajastaessa

Timo Salolle

Sairaalan huoneista kajastaa valo
kertoo jotain mitä aika ei tohdi.

Kun tulee niin hämärä
että lepo on ainoa todellinen asento.
Kaipaus vain soi, pimeässä
hämärää etevämmässä. Kaipaus vain
soi.