--
Esimerkkiruno kokoelmasta Joki (Robustos 2015). Kirjan voi tilata täältä.
--
Maa on sateen jälkeen sama.
Salaman paljastamat rinteet
päässeet takaisin pimeyteen.
Käärmeet menneet pesiinsä.
Maa on sateen jälkeen sama
mutta pimeämpi ja märempi.
--
Esimerkkiruno kokoelmasta Joki (Robustos 2015). Kirjan voi tilata täältä.
--
Veri kuohuu, joki virtaa minussa.
Ajattelen joella odottavaa tyttöä
jonka nuoret kasvot ovat hänen kireydestään huolimatta sileät
eivätkä rakkautta tai vihaa tuntiessaan tuo mieleen vanhuutta.
Löydän vuorelta haisevat roskapöntöt, tyhjentämättömät,
ja taivaalta Käärmeen ja Skorpionin kuviot, nimeämäni.
--
Esimerkkiruno kokoelmasta Joki (Robustos 2015). Kirjan voi tilata täältä.
--
Taistelevat ilmansuunnat:
ravun merkki, autiomaan merkki,
ja karhun merkki, metsän merkki.
Näkinkengät ja voimakas kohina.
--
Esimerkkiruno kokoelmasta Joki (Robustos 2015). Kirjan voi tilata täältä.
--
Odotan pimeää, astumista kirkkaasta valosta
mustaan luolaan, valaistumisesta pimeyteen.
Odotan ajatuksen valaisevan hämärän maan.
Akropoliille pääsee lentämällä tai kävelemällä,
katsomalla maastoa
tai pyyhkimällä hikeä kämmenselkäänsä.
Kumpikaan reitti ei ole toista parempi.
Kummatkin johtavat valaistumiseen ja tietoon.
Palvoa neliskulmaisia kanoja,
neliskulmaisia munia. Vihata ympyrää.
Linnut eivät kyseenalaista. Ne lentävät,
laskeutuvat katoille ja puhelinlangoille,
laulavat osaamatta herjata tai ylistää.
Avoimesta ikkunasta kirkkoon lentävä kyyhky:
todiste Jumalan olemassaolosta ja harmoniasta
tai häiritsijä hiljentymiselle varatussa huoneessa.
Ihmisen kasvot ovat Jumalalta lainassa.
Kukasta ei saa Jumalaa.
Se kuolee liian nopeasti ollakseen kuolematon,
on liian hento.
Kivet ovat uskottavampia Jumalia.
Ne kestävät aikaa ja huonoa säätä, saavat luonnetta.
Ihminen on kukan ja kiven välissä.
Hän ei tiedä kumman puoleen kääntyä,
kummalta anoa armoa
masentuessaan tai sairastuessaan,
kokiessaan yhden elämän pimeistä puolista.
Osa patsaista on menettänyt korvansa, osa silmänsä.
Yksi kertoo kuulemastaan, toinen näkemästään,
kolmas tuntee sääliä.
Ajatuksissaan oleva ihminen kävelee
mitään näkemättä ja kuulematta puistossa.
Pöytä tyhjenee paljon nopeammin kuin se katetaan.
Vuorta ei voi unohtaa kääntämällä selkänsä.
Se on olemassa silmien sulkemisen jälkeen
ja hallitsee tahdostasi riippumatta maastoa.
Ihminen on kehää kiertävä olento.
Hän menee puutarhaan tehdäkseen
samat liikkeet samassa järjestyksessä.
Hän juo tutusta vuoristopuron kohdasta,
kiipeää huipulle muiden raivaamaa polkua pitkin.
Ihminen on itseään toistava olento.
Hän teroittaa keihäänsä ollakseen valmis
kuoleman koputtaessa.
Hän ei ymmärrä kuoleman tulevan kutsumatta
ja odottamattomasta paikasta.
Ateenalaiset eivät oppineet mitään.
Kirkkaasti paistava aurinko
sulattaa
kylmästä kärsineen ruumiin,
kehien
kiertämiseen kyllästyneen mielen.
Lohkeileva maa pakottaa liikkumaan,
kirkkaus suojaamaan silmänsä kädellä.
Spartalaiset osoittivat ateenalaisten pelkäävän tulta.
Palava Ateena. Polttava Sparta.
Toisistaan irtautuvat, lohkeilevat maat.
Savilaattojen välistä esiin työntyvät ruohot
ruohojen päihin puhkeavat kukat, valohoito, pisarat.
Auringonnousun aikaan rannalla seistessään
maailma saa minuuteissa takaisin piirteensä.
