Kevät (9)

Vuodet vaihtuvat.
Vaikka pysähtyisit keskelle siltaa
ja ottaisit kiinni kivisestä kaiteesta
joutuisit silti tunnustamaan
että vesi ja liikenne virtaavat.

Kevät (8)

Odotan hetkeä
jolloin näen taas
rakkaan Firenzen
rauhallisesti virtaavan Arno-joen
ja Ponte Vecchion
sillan jolle rakennettujen
myymälöiden ikkunoista
näkyy vilaus vihreää jokea.

Kevät (7)

Odotan hetkeä
jolloin näen taas
veden aaltoilevan
omilla silmilläni
enkä kuvittelemalla
kuinka vesi aaltoilee
jään alla.

Kevät (6)

Odotan hetkeä
jolloin puisto
täyttyy leikkivistä lapsista
ja heidän keskustelevista vanhemmistaan
jolloin puiston
kukat saavat kukkansa
pensaat ja puut lehtensä
ja jolloin puisto
ja kevät
näkevät minut
ja samalla hetkellä
näen leikkikenttää
tietä
kukkapenkkejä
pensaita
ja puita
peittäneen lumen.

Kevät (5)

Odotan hetkeä
jolloin kevät
muuttuu huomaamattomasti
kesäksi
ja huomaan muutoksen
katsoessani puutarhaa
ja olen huomaavinani
kasveissa pensaissa
ja puissa tapahtuneen
hienovaraisen muutoksen.

Kevät (4)

Odotan hetkeä
jolloin rajuilma
väistyy
jolloin saari
ja meri
saavat taas
hengittää
jolloin silmät
saavat katsoa
kalliota
ja ulappaa
jolloin korvat
saavat kuulla
aaltojen
ja lokkien äänet
jolloin rajuilma
väistyy
ja paljastuu
hetkeksi.

Maailma kylässä

Maailma tulee kylään, en ole ikinä pitänyt yllätysvieraista.
Katan päivän, ovisilmästä vilkuilee apartheidin kyynel.
Minua et voi loukata, olen jo valmiiksi pelkkää haavaa,
rantaviivaa josta myötätunto on paennut parempiin uniin.

Nepal

Kulkea paljain jaloin
utuisessa ja kirkasotsaisessa maailmassa.
Silmien loistaessa kuin kaksi hullua timanttia,
olen eksynyt jalokivikaivokseen.
Koskettanut temppeleiden otsia,
mutta vain sydämen luvalla ja joskus Buddhan.
Ottanut kuvan lapsesta joka hymyilee kauniimmin
kuin jumala tai voi olla
että se on sama asia.
Majapaikan rouva on tarjonnut minulle
toistuvasti istumapaikkaa maisemasta
mutta minulla on vielä nuoret jalat.
Illan suussa täällä Katmandussa
muistutan ystäviäni
että karttaa ei tarvita.
Eksyminen riittää.

Osuus

Olen tarpeeton,
siksi täydellinen.

Laulu

Asettelen lehden pöydälle
niin kuin pelikortit.
Katson kun riisuudut
niin kuin kuningatar, hitaasti
niin että löydän varmasti luoksesi.
Puet yllesi sen vaaleanpunaisen mekon,
johon sinussa ensimmäiseksi rakastuin,
jota nykyään niin harvoin riisut.
Luet uutisista tuttuja lauseita
ja mietin sinun taivaasi
olevan kymmenen kertaa
jumalan suunnittelemaa suurempi.
Katson kun kirjoitat päiväkirjaasi
jonkun toisen käsialalla, kertokaa minulle
mitä tunnen, mitä näen. Yritän koskettaa kauneuttasi
kaikilla kymmenellä sormella. Naapurissa alaston
vartalo vilkuttaa, taivas tekee hätääntyneitä
savumerkkejä.

Katson kun lintu lentää lautaselle,
riisuu siipensä ennen kuin laskeutuu.
Vain ihminen laulaa enää rauhasta.
ja rakkaudesta.

Kevät (3)

Kulkiessani yöllä kotiin
näen lämmössä
ja katulamppujen hehkussa
sulavat hanget
ja tunnen kosteuden
joka tihkuu kenkieni läpi
kävellessäni märkiä katuja.

Kevät (2)

Ajattelen kevättä
josta vasta alkaa
uusi vuosi
ei tammikuusta
ei kylmistä kuukausista
vaan keväästä
joka saapuu
vuodesta riippuen
jo maaliskuussa
tai vasta toukokuussa.

Aamu. Käärmeet on lakaistava kuistilta jotta ne eivät ehdi tehdä pesää.

Kevät (1)

Ajattelen kevättä
jolloin syksyn ja talven tekemät virheet korjataan
siivoamatta jääneet huoneet siivotaan
ja eteiseen jääneet tyhjät muuttolaatikot
täytetään tai kannetaan ullakolle.

Tytöistä, naisista, tytöistä.

Tyttö käpertyy sohvan reunaan ja virkkaa selkänojaan nimensä, jotta se ei unohtuisi. Iltapäivä tulee ja menee. Maitohammas heiluu ees ja taas. Kuu riisuu ja pukee, riisuu ja pukee, pesee tytön hampaat ja sormen aluset, jotta mullan tuoksu ei tartu. Vaatteet jäävät vielä hetkeksi päälle. Ja kun yö tulee, on hän jo valmis luopumaan hiekkalaatikon nurkasta, turvallisuudesta joka vapisee niin kuin hameen reuna ensimmäisen suudelman kohdatessa. Se prinssi joka viettelee ei ole Romeo, ei Shakespearen sulankärjestä muodostunut hahmo. Se prinssi ei saavu ratsain, ei kumarra, ei palkitse. Pyytää kättä mutta ei osaa tanssia. Musiikki ei taukoa, ruohonkorret huojuvat ja hyväilevät, ruusun piikit satuttavat, maitohammas ei enää heilu.

Nainen käpertyy lastensa viereen ja kohottaa kätensä niin kuin se olisi sydän. Valtimoveri kohisee niin kuin sen vertauskuvallisesti tulee tehdä. Taustalla varpunen laulaa molemmissa jumalan huoneissa. Nainen tahtoisi tanssia vielä kerran, mutta mies sotii. Ei kuitenkaan koskaan
omaa sotaansa, vaan aina jonkun toisen hiekkalaatikolla aloittamaa sotaa.

Vanha rouva istuu salissa jota ympäröi sohvien ja radion lisäksi toisia kohtaloita. Nainen tahtoisi matkustaa kuin Kyllikki Villa, mutta satamaan on pitkä matka ilman ratsua ja ratsastajaa.
Varpusen ääni ulkona, on kaikkoamassa.

Tähdet!

Syytän teitä kaikesta tähdet!
Tahdoin kasvaa teidän joukoissanne,
teidän kaltaiseksenne.

Kuitenkin mitä kauemmaksi
olen kulkenut,
sitä suuremmaksi varjo on kasvanut.

Syytän teitä kaikesta tähdet!
Muistutamme toisiamme,
mutta meissä on
niin kovin vähän samaa.
Te muodostatte kartan,
me muodostamme ainoastaan
eksymisen.

Kertokaa meille kaikki,
mitä tiedätte meistä!
Rukoilkaa kanssamme!
Ohjatkaa suuntaamme!
Tähdet, tähdet!

Kädet, kädet!

Ihmettelen käsiäni,
joka päivä
nikamien liikettä
suhteessa hermoratoihin
tuntuu, että ne ovat rakastuneita
vähintäänkin kovin ihastuneita.

Tiedän, että
kukaan tuskin ymmärtää,
minua ja käsieni liikkeitä.
Ymmärrys ei ole välttämätöntä
halu koskettaa
kylläkin.
Rakastunut pari kirjoittaa jatkuvaa
lausetta, suhdetta aikaan ja paikkaan
kuinka nopeasti ne kulkevatkaan
ainakin sata metriä yhtä soittoa.
Kohotan katseeni läpi ikkunan
ja huomaan kuinka lapset
juoksevat maisemasta toiseen
esikaupunkialueelta
periferian syntisille kujille
joista ei kirjoita kukaan.
Lauseesta toiseen
kulkevat jalat,
hiljaisuutta ei ole.
Pian se kuitenkin
synnytetään, kirjoitetaan
samanlaisiin lauseisiin
kuin musiikki.

Tunnen kuinka
joku katselee minua
kahareisin, peilin kautta.
Yksikään minuus ei ole
enää piilossa kun kirjoitetaan
todellisen maailman
äärellä.

Pilvet, pilvet.

Pilvet joita me siirtelimme kasvot toisiimme kiinnitettyinä. Pilvet liikkuivat, pilvet!
Lapsipolo oli laskenut ilmapallon lentoon, mustarastas kiersi sen kaukaa, kiersi sen kaukaa.
Tunsit lapsen surun, sinussa samat merkitykset vuosituhannen vaihteessa kun
samppanjalasi kohosi.
Pilvien takaa aurinko kuin suurempikin kasvopari. Säteiden kirkkaus maan tasalla, pisamiesi
kartta kuin Euroopan pääkaupungit otsikoiksi merkittyinä.

Käteni kiersi ensin viinipullon korkin, sitten kirkonpihan nurmikon alta sujautin itseni sinun kupeeseen, jäimme kiinni. Sadepilvi muodosti kankaan, siirsi aikeitamme. Puit villakangastakkisi
yllemme, murheen ylle, kasvojen jotka kaipasivat vain suudelmaa.

Kaikki me

Kaikki me kirjoitamme samasta auringosta,
mahdottomasta avaruudesta olla ja tehdä.
Kaikki me kävelemme samojen vetten päällä.
Niin kuin Jeesus minäkin kumoan saman viinin,
jonka sinä olet eilen kumonnut.
Tuijotan tähtiin, kun ei ole enää
yhtään ainutta peiliä rikottavaksi.

Kaikki me käymme samat kehitysvaiheet
nuoresta, aikuiseksi, edelleen lapseksi,
seinien pirtaan piirtelemään isku- ja vastalauseita.
Satujen taruhahmoksi, joka edelleen elää taivaissa
hei, hei isän isä ja äidin äiti, tulen perässä pian.

Kaikki me tiedämme samat tositarinat Suomesta,
minä en ole miljonäärin poika, joka ainoa aamu
lehdestä sen lukea saan. Kaikki me näemme samoja
hartaita unia selluloosan päällä makailusta, ilman aikaa
ja paikkaa. Tarkoituksen me kirjoitamme
Linkolan ja Haavikon aakkosiin, hautakivien
vuosilukuihin joita ruoho hyväilee.

Kaikki me kapuamme tikapuita pitkin
taivaaseen, koputamme, unohdamme
tunnussanan ja avaimet eteisen pöydälle
sarjakuvien viereen hitaasti huokailemaan.

Kaikki me odotamme ensisuudelmaa,
ensiorgasmia, ensimmäistä liftauspeukun
kohottamista. Katso kun pelaan Afrikan tähteä
Euroopan tiekartastolla. Kaikki me tuijotamme
samasta ikkunasta ulos ja toivomme ettei matka
koskaan pääty.

Joulukuussa

Joulukuussa hän ei enää pelännyt tulta.

Marraskuussa

Marraskuussa hän riisuutui peilin edessä ja kulki alastomana kalustamattomassa huoneessa.

Lokakuussa

Lokakuussa, syntymäpäivänään, hän puhalsi kaksikymmentä kynttilää.

Syyskuussa

Syyskuussa hän poimi pudonneita lehtiä.

Elokuu

Elokuussa hän katsoi itseään peilistä ja kosketteli ihoaan norsunluuta.

Heinäkuu

Heinäkuussa hän joi valkoviiniä villiintyneessä puutarhassa.

Kesäkuu

Kesäkuussa hän lomaili.

Toukokuu

Toukokuussa hän huomasi auringon nousseen, ymmärsi työskennelleensä koko yön, pukeutui ja lähti kiireesti toimistosta.

Huhtikuu

Huhtikuussa hän alkoi muistuttaa jumalatarta.

Maaliskuu

Maaliskuussa hän pystyi viimeinkin luopumaan turkistaan.

Helmikuu

Helmikuussa hänen herätessään ikkunat olivat valkoiset ja puhtaat ja neitseelliset.

Tammikuu

Tammikuussa hän kaatoi kurkkuunsa leijonanvereksi kutsuttua ranskalaista viiniä.