tiistai 22. joulukuuta 2009

37

(Cut-up, Octavio Paz: Aurinkokivi [katkelma], oma)



Mitään ei tapahdu, sinä vaikenet, luomesi liikahtavat,
mielesi täyttyy sadoista valoisista ja pimeistä kuvista,
äänistä, äänistä,
(hiljaisuus: enkeli kulkee läpi tämän hetken
joka on mahtava kuin sadan auringon elämä
ja yhtä pitkä vaikka kestääkin vain hetken),
eikö mitään tapahdu, vain luomen värähdys?
ei! kyllä!
- ja juhlat, maanpako, ensimmäinen rikos,
toinen rikos, kolmas rikos,
rikosten loputtomuus ajan loputtomuudessa,
aasin leukaluu, sakea melu
ja kuoleman epäluuloinen katse
kun se pyyhkii tuhkanharmaata tasankoa
ja katoaa olemattomiin,
Agamemnonin valtaisa mylvintä
ja Kassandran toistuvat kirkaisut,
aaltojen kirkaisuja voimakkaammat,
kahlehdittu Sokrates (aurinko syntyy, syttyy,
kuoleminen on heräämistä, nukahtamista:
"Kriton, kukko Eskulapoolle joka jo toipui elämästä”),
Niniven raunioilla rähisevä sakaali,
varjo jonka Brutus näki ennen taistelua,
Caesarin pitkä varjo, historian hämärään ulottuva,
Moctezuma unettomuutensa piikkivuoteella,
matka rattailla kohti kuolemaa
elämän tietä pitkin,
- ja loputon matka, ja kuitenkin
Robespierre laskee joka minuutin
murtunutta leukaluutaan sormeillen
eikä ehdi loppuun-,
Churruca tynnyrissään kuin helakanpunaisella
valtaistuimella, Lincolnin jo luetut askelet
hänen lähtiessään teatteriin ja Boothin viritetty ase,
Trotskin kuolinkorina ja villisianhuokaukset,
Maderon katse johon kukaan
ei vastannut: miksi ne tappavat minut?
siksi! siksi! ja katse hukkuu aikaan...