Kun kirjoitan

Kun kirjoitan tätä runoa,
vanhusta viedään sairaalaan viimeistä kertaa.
Mannerheimintien ja Tukholmankadun kulmassa
puukotetaan viaton ohikulkija, sillä oli kasvot.
Aviopari työntää lapsensa ensimmäisen piirustuksen roskiin,
sopraano rikkoo äänivallin, kansalainen maksaa kustannukset.
Lentokone halkaisee taivaan kuin vetoketju, linnut interreilaavat
enää Tukholman ja Helsingin välillä.
Kun kirjoitan. Yksi ystävistäni menettää uskonsa, toinen vanhempansa,
kolmas kyvyn puhua, neljäs kyvyn ymmärtää, viides juoksee näiden neljän välillä.
Minä kirjoitan.
Ostoskeskus ei tarjoa onnea vaan ainoastaan tarjouksia. Onni on ulkoistettu
pakoputken kokoiselle alueelle jonnekin lähelle antarktista maisemaa.
Kiinassa saastuttajien kädet katkaistaan. Runoilija laitetaan häpeäpaaluun.
Nepalissa vastasyntynyt hukutetaan jokeen, mikäli se on tyttö.
Tiibetiä ulkoilutetaan niin kuin etelätöölöläistä koiraa, säädyllisissä vaatteissa.
USA on paskaa, muut kärpäsiä. Kun minä kirjoitan, naapurissa väännetään kättä
siitä kenellä seisoo kauiten. Vanhainkodissa sidotaan tarralenkkarit kuin kohtalo.
Kello käy, kello käy.
Kirjahylly notkuu siitä miten pitäisi ja kuinka tulisi. Levyhylly on aina A-mollissa.
Kun minä kirjoitan, taifuuni iskee Taiwaniin, maanjäristys koskettaa Indonesiassa.
Suomessa nuori etsii minuutta kuin kotiin jäänyttä heijastinta.
Sumatralla viimeinen Bengalin-tiikeri poseeraa ruhona niin kuin Che Guevara.
Kauneus asettuu marginaaliin.
Marginaalin vetää joku koulutyttö viivaimella matematiikan tunnilla Itäkeskuksessa,
ennen kuin menettää välitunnilla neitsyytensä.
Kun minä kirjoitan, maailma koettaa liftata,
avaruuteen.