Yritin
kirjoittaa pitkiä vedenvyörynomaisia runoja
lumen
sataessa niin ohuesti että sen läpi voi nähdä
vastapäisen
talon makuuhuoneeseen tulleen naisen
alkamassa
varoittamatta hymyilemään pihan murtumis-
pisteessä
olevan portin unohtumaan saavaa hymyään.
Kirjoitin
pitkiä vedenvyörynomaisia runoja
ohuen
kerroksen muodostaneen lumen sulaessa
vastapäisen
talon katolta sen ylimmässä kerroksessa
asuneen
naisen seisoessa kasvot ikkunaan päin yrittäen
pitää
lukemattomien katseiden kohteena olevan hymynsä
kasvoillaan
niin pitkään että mies lakkaa murehtimasta
maailman
murenemista keskittyäkseen hänen kasvoihinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti