Haavikkoa, toisin

Päin unista muistumaa, ikuisen kyhäelmää äänny
                                          jo aikasi pelkäsi,
tytön marja. Muistuma takoo yössä, urkkii
                                          ja rutistaa.
Silmää entistä joku kielsi kauheaa.

(kokoelmasta Prosperon runot, 2001)



Ensiksi on murhe koettava, sen jälkeen suuri kaiho.
        Sen yli ei selviä, ei ohi,
ei, on kuljettava läpi kun se on vähän matkan päässä
        ja etäällä kuin murikka tai pienten vesipisaroiden keräymä.

(kokoelmasta Prosperon runot, 2001)



Välillä on kuoltava ja oltava lopulliseen muotoonsa saatettu
ja käveltävä perheensä poikki menneitä ajattelematta.

(kokoelmasta Tiet etäisyyksiin, 1951)