Miten voin olla rakastamatta patsasta

Miten voin olla rakastamatta patsasta
sen katsoessa minua kysyvästi
ja naista hänen käskiessään minua valitsemaan
joko hänet tai patsaan.
Miten voin olla vihaamatta itseäni valitessani patsaan.

Sumupää sunnuntaina.

Olen sumupää
sunnuntaina.
Korvat täynnä
diskoteekin mömmöä
ja hyvin huudettu hämärä
eteisen muotoisessa taivaassa.
Olen sumupää
sunnuntaina,
sänky sopiva tavoite
rakkauden ja hellyyden
maailmanennätysmiehelle.
She’s the one, tuo ja tuo vielä
niin voin luvata tanssivani huomisaamuun
ilman huolia.
Olen sumupää
sunnuntaina.
Viikset ja nenä
kiinni Karibian auringossa,
maisemakuva-albumissa
sata järjestelemätöntä
klassikkopolaroidia
hurman anatomiasta.
Olen sumupää
sunnuntaina.

III

Hei,
tänään eksyttiin kyrillisten aakkosten avulla
hollantilaisen unien viereen.
Uni on ehtymätöntä polttoainetta, se sanoo kun
peitto kääriytyy pois jaloista.
Myöhemmin iltapäivällä olemme matkalla museoon,
jossa minun suljettava kaikki aistit.
Kaikki aistit sillä pahuus käy minun ylitseni niin kuin pommikone,
eikä tällaista hulluutta kestä yksin sielu, yksin ruumis.
Peileistä ilkkuu Titon haamu
ja muutama muu
pakkaamaton matkamuisto.
Hollantilainen hakee minulle vettä,
korjaa olkapääni vasten seinustaa
niin kuin Jeesus silittäisi kasvojani ja sanoisi ole huoleti.
Ystävä nappaa muutaman kuvan, palauttaa valon
takaisin luontoon.
Museon ulkopuolella on puutarha, mutta ei kukkia.
Aiemmin iltapäivällä näin hiekkalaatikon mutta en hiekkaa.
Mietin että ajan on joskus käytävä ilman kelloa, hiekkaa,
käytävä ymmärtääkseen että joskus on tylsää.

II

Hei,
olemme tehneet muutaman typerän reittivalinnan,
muutama ranta vielä ja pidämme aarretta käsiemme päällä.
Yöbussissa tuntuu, että valvon kaikkien muidenkin unta.
Televisio pauhaa huonoa komiikkaa vai onko se tuo
maisema. Hämärä läikkyy niin kuin samppanja.
Tie on kierompi kuin yksikään hirmuhallitsija.
My head is killing me.
Kirjoitan koti-ikävän olevan köyhän miehen sympatiaa..
Sanat tulevat paperille ennen kuin ehdin unohtaa.
Musiikki sammuu ennen kuin ehdin nukahtaa

Marraskuu 10

Ajattelen marraskuuta mutta kun kävelen meren rantaan
kohtaan rannalle kokoontuneet ja suurta tulvaa odottavat
ennustajat ja heidän seuraajansa, ennustajien
harmaantuneet hiukset ja heidän harmaantuneet kasvonsa,
seuraajien kullankeltaiset hiukset ja heidän valoisat kasvonsa,
heidän väärän luulonsa siitä että kuoleman valtakunta
on rakkauden valtakuntaa voimakkaampi.

I

Ystävälle, matkantekijälle.

Hei,
istun hylätyllä pihamaalla kuin myrskylyhty ja mietin sodan tuhoja.
Lapset saavat silti leikkiä ja uskaltaa, vaikka pommi voi katkaista
jalan. Aivan samoin kuin kerran tunnissa liikkuva lentokone halkaisee tehdassavun.
Täällä pyykit ei kuivu loppuun, niihin tarttuu murhetta enemmän kuin yksikään
helsinkiläinen kykenee ymmärtämään. Täällä linnut laulavat satavuotista sinfoniaa,
kulttuuri on kai samassa suunnassa.
Pihamaa muuttuu nopeasti näläksi ja kahvilajonossa herrasmies johdattaa keskustelun rakkauteen
ja kehuu hyvin aseteltua hymyäni.
Mietin missä olisi paras näköala kurjuuteen,
melankoliaan, palaviin autonrenkaisiin
ja niihin kauniisiin naisiin.
Katson kuinka sama herrasmies korjaa nopeasti henkseleitään,
enkä voi olla nauramatta sille pyyteettömyydelle
kun hän antaa tietä kahvijonossa jo ainakin kymmenennen kerran.
Ystävä kaivaa päivälaukusta postikortin johon piirretään kartta,
ajattelen ystävän sydäntä kun hän kirjoittaa että täällä on lämmin.
Luoteesta paljastuu lähimpään ikkunaan sellainen valo,
joka saa minut uskomaan että tänään vesi todella muuttuu viiniksi,
tai oikeastaan vaihtuu.
Mietin hylättyä pihamaata, kasveja joista olisi kasvanut
ainakin sadalle tuhannelle suurempi vatsa. Kun jätettiin pihamaa,
tunsin kauhua, ohitettiin kirkko josta kasvoi Euroopan unionin lippu.
Pian raha kasvaa kuolleista, historia kääriytyy makuupussiin
ollaan sellaisilla festivaaleilla, että mutaa riittää kaikille.

Marraskuu 9

Ajattelen marraskuuta mutta kun kävelen meren rantaan
ajatukset vaimenevat marraskuiset ajatukset vaimenevat
ja korvautuvat kuvitelmilla merestä nousevasta naisesta
joka on meri ja korvautuvat kuvitelmilla rannalla
tapahtuvasta rakastelusta ja korvautuvat kuvitelmilla
viltin päällä tapahtuvasta rakastelusta ja eväsretkestä
josta ei puutu juustoja, viinirypäleitä, leipää tai viiniä

Marraskuu 8

Ajattelen marraskuuta mutta kun kävelen meren rantaan
meri on tarina taivas on tarina ja maa on tarina
jota aika kirjoittaa silmiemme edessä
ja jonka silmämme lukevat vaikka eivät haluaisi
ja vaikka silmämme haluaisivat sulkeutua
ne pysyvät auki ja me valvomme.

Pelkään.

Pelkään muuttolintujen jäävän sille tielleen,
ja vielä niin että kukaan ei huomaa.
Pelkään ansalankojen olevan jo eteisessä,
meitä vastassa kuin matto.
Pelkään surun nousevan savuksi,
niin kuin Manner kirjoitti.
Ennen kaikkea pelkään savua,
joka tuntuu olevan kuin tikapuut.
Pelkään sanoja, jotka tuntuvat menevän
tiukempaan solmuun kuin kengännauhat.

Pelkään uskontulon merkitsevän vain
levollisempia unia, siinäkö kaikki?
Pelkään lapsuuden olevan eri maata
kuin Namibia tai Yhdysvallat.
Onko niitä edes todella olemassa?
Pelkään että Esplanadin puisto on
pian umpeen kävelty eikä ystäviä
tunnista edes omista kasvoista.

Pelkään että ensi vuonna solmio kiristää
entistä tiukemmin, eikä rusetti naurata enää
ketään. Pelkään laskosten näyttäytyvän vain
pimeässä.
Pelkään mainosten taipuvan niihin uniin
joihin uskonto ei kyennyt.

Pelkään että mikään hyvä ei tule enää kynästä
vaan miekasta, niin kuin muutama sata vuotta sitten.
Pelkään että kaikki seikkailu piilee valossa,
jonka vain pimeys paljastaa.

BÄNG,BÄNG,BÄNG!

BÄNG, BÄNG, BÄNG!
Tänään on hyvä päivä elää
ja kuolla. Tuntea täytetyn eläimen lämpö,
pidellä juopunutta rakasta sylissä, unohtaa
sillä aina tulee kauniimpia hetkiä rakastaa.
BÄNG!
Minä olen suuri sotapäällikkö,
mustaa ja valkoista silmäkulmissani.
Antakaa minulle sakset, niin leikkaan
meidät irti tästä maisemasta, irti valosta
joka osaa pian puhua.
Siellä, täällä, huutava seksuaalisuus kuin
kevät. Kun kirjoitan, en ole heikko. Olen
täynnä mitaleita, lauseita jotka ovat kuin
mitokondrioita
BÄNG, BÄNG!
Niin vähän sinä ymmärrät minua,
tekojani, rohkeuttani seistä raitiovaunupysäkeillä
odottamassa lyhyttä laulua, hyvästijättöä.
Niin vähän sinä ymmärrät kulkurin kenkien pohjaa.
Hymyilen kuin hulluutta vailla.
Hymyilen kuin vastuuta vailla.
BÄNG, BÄNG, BÄNG!

Parveke

On vanhenemisen pelkoa,
korkeiden paikkojen pelkoa,
hämähäkkien pelkoja,
pimeän pelkoa.

Minä pelkään,
että maailmasta tulee
Genet’n parveke.

Sinä

Sinä olet suuri,
mutta et niin kuin Ateena
tai New York.

Sinä olet kaunis,
mutta et niin kuin Hepburn
tai ruusu.

Sinä olet viisas,
mutta et niin kuin Jumala
tai jumala.

Sinä olet syntynyt,
mutta kuolet, toisin
kuin runous tai laulut.

Sinä katsot peiliin,
mutta et ymmärrä
toisin kuin taivas.

Ennen

Ennen tässä kohden oli tupakkatauko,
hiekkaan pudonneita savukkeita, ajan
murtuma. Jotain on tapahtunut.
Muodostetaan jono, niin kuin aika,
ollaan jonossa, ajassa, ollaan ajan jonossa
ajan jonossa.

Ennen tässä kohden oli auringonlasku.
Siitä riimi, kasku. Aurinko helakoi, luntaa
sataa valoksi kuin enkeleitä, mietin vetelehtien
eteneitä, ajan pintaan sulaneita.

Ennen tässä kohden tässä oli kommunismi,
ja kunnon musiikkia jonotuksen ajaksi.
Nyt levätään kulutusjuhlan jonoissa
tekoparatiisin valoissa, satelliittiantennien kohdussa
laskemassa piripintaan valmistettua maailmankuvaa.

Niin hyvä olla, että vituttaa.

"Jos kaikki äänet on"

Jos kaikki äänet ovat, niin kuvatkin
vasta muodostumassa.
Jos kaikkeus on, se mihin
ihminen ainoastaan kykenee,
on meillä vähän voitettavana.
Nimistämme voi epäillä,
erheistämme vielä enemmän
historian monituhantisesta kauhukirjasta.

Olen ikuinen, anima sola.

He suutelivat sateenvarjon alla.
Kuin baletti, kohtasivat huulet
murheelliset ääriviivat.

Ja tyttö mietti: kunnes opin kulkemaan
aion täyttää hänen varjonsa omallani.

Ja poika mietti: kunnes opin kuuntelemaan
aion täyttää tarinani hänen menneellään.

Musiikki korosti sitä keskiyötä,
jonka oli tehtävä erottaa heidät aamulla.

Ja he vertasivat toistensa tavanomaisuutta,
sillä täydellisyys oli jo pantu jakoon.

*anima sola (yksinäinen sielu)

Marraskuu 7

Ajattelen marraskuuta mutta kun kävelen meren rantaan
suolan maku laskeutuu kielelleni ja korvani täyttyvät
lokkien huudoista ja meren kohinasta enkä enää pysty
ajattelemaan kuolevaa vuotta enkä vääjäämättömästi
lähestyvää kuolemaa vaan ääniä jotka pakottavat minut
ajattelemaan elämää ja suurta salaisuutta joka on meissä.

Isälle 14.11.2010.

Huomaan heti,
että olet sellainen mies
joka nousee naista varten
omille jaloilleen,
herrasmies.
Puet katseesi niin,
että sinulle keskusteltaessa
on helppo hymyillä.
Kuljet salin poikki,
niin varmoin askelin
että kävely käy tanssista.

Näet jotain mitä muut ei.
Kuulet jotain mitä muut ei.
Rakastat jotain, mitä muut
ei saa rakastaa.

Marraskuu 6

Ajattelen marraskuuta mutta kun kävelen meren rantaan
en voi olla ajattelematta menettämiäni lämpimiä kuukausia
jolloin minulla oli vielä ruusu jolloin minulla oli vielä sinut
menettämiäni aurinkoisia kuukausia jolloin meri oli vielä
kirkas kun se nyt marraskuussa on musta.

Uusi aika.

Opettelen solmukirjan kaikki 300 solmua.
Lennän niin kuin rahtikone, täynnä muistia.
Kun laskeudun, olen vanhus, täynnä mirtatsapiinia
minut saatetaan nojatuoliin. Osaan enää kymmenen solmua.

Piirrän Mona Lisan uudelleen. Enkelit haukkoo henkeään.
Vain minulle riittää happea.

Nimeän kaikki nimeämättömät lapset. Minun ei tarvitse
enää koskaan pestä käsiäni. Tämä on Kiina.

Kaupungin keskellä on lätäkkö. Minä nukun siellä.
Lätäkön ympärillä on hotelli jonka aulassa on piano,
jota ei saa enää soittaa. Kaupungin keskellä on nykyaika
ihmisellä ei ole ankkuria, eikä silkkitietä.

Päänsärky ei kerro kivusta. Se kertoo ajasta.
Lasta ei kasvateta aikaan vaan maisemaan.

Jokainen omahyväinen sydän pitäisi ratsata
ja viedä Akropolikselle.

Yksikään lapsi ei koskaan tule välttymään Hitleriltä.
Pahuus kasvattaa viikset.

Luen ääneen, että ymmärrän olevani elossa.
Runo vittuilee, kerron terveiset Mellerille
kun olen luojan kantapaikassa.

Seuraamme kuinka vauva kasvaa, sokeri ei riitä humalaan,
oi suloinen ei mikään.

Me olemme niin vieraita toisillemme,
voisimme pitää solmioita päällämme
yhtenään.

Eurooppalainen lapsi on lihavampi
kuin yksikään pölyttynyt kirjahylly.

Puu on hauras. Maa huonoa.
Tarvitaan uusi aika.

Marraskuu 5

Ajattelen marraskuuta mutta kun kävelen meren rantaan
minulla on äkkiä edessäni tähtikirkas loppusyksyinen yö
enkä enää ajattele roskien viemistä tiskien tiskaamista
kirjeen kirjoittamista naisen rakastamista vaan maata
taivasta ja merta.

Runo kolmella kielellä (Tadeusz Dąbrowski)

*

Pomiędzy odpływem myśli a przypływem
snu mam minutę wieczności na zbieranie
metafor.

Lecz zanim zdążę schylić się po pierwszą
z nich, zalewa mnie fala i odmęt pochłania. Jakiś

czas później budzę się, bo słońce
wsadza mi palce do oczu. Niewiele pamiętam.

W prawej kieszeni mam kamyk, w lewej meduzę,
w ustach – piach.

*

In between the ebb of thoughts and the flow
of sleep I have a minute of eternity for gathering
metaphors.

But before I can bend to pick up the first
one, a wave washes over me and the turbulent deep engulfs me. Some

time later I wake up, because the sun
is sticking its fingers in my eyes. I don’t remember much.

In my right pocket I’ve a pebble, a jellyfish in my left,
in my mouth – sand.

*

Ajatusten laskuveden ja unen nousuveden
välissä minulla on ikuinen hetki aikaa kerätä
vertauskuvia.

Mutta ennen kuin voin kumartua poimimaan
ensimmäisen aalto pyyhkäisee ylitseni ja myrskyisä syvyys
hukuttaa minut. Jonkin

aikaa myöhemmin herään auringon
työntäessä sormiaan silmiini. En muista paljoa.

Oikeassa taskussani on kivi, vasemmassa meduusa,
suussani – hiekkaa.

*

(Käännös: Esa Mäkijärvi)

--

Tadeusz Dąbrowski (s. 1979) on palkittu puolalainen runoilija. Hän on julkaissut kuusi runokokoelmaa, joista viimeisin (Schwarzes Quadrat auf schwarzem Grund) ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Englanniksi hänen tekstejään on julkaistu kokoelmassa Black Square.

Marraskuu 4

Ajattelen marraskuuta, mutta en unohda kesäisiä kuukausia,
huonetta joka täyttyy äänistä, ruumista joka hikoilee
kirjoitettaessa ja korvia jotka yrittävät kuunnella kuuluvatko
äänet huoneessa soivaan musiikkiin vai tulevatko ne ulkoa.

Marraskuu 3

Ajattelen marraskuuta, puita jotka ovat alastomia
ja vailla minkäänlaista taakkaa, lehdettömiä ja lumettomia,
eikä mikään ole painamassa oksia alaspäin ja estämässä
puita kasvamasta ylöspäin ja tavoittelemasta taivasta.

Marraskuu 2

Ajattelen marraskuuta, kuukautta jolloin kaikki muuttaa
jälleen kerran muotoaan ja erehdystä jonka ihminen tekee
kuvitellessaan jonkin elämän vaiheen jatkuvan ikuisesti:
nuppujen, kukkimisen, kuoleman.

Marraskuu 1

Ajattelen marraskuuta,
vanhaa kirjaa jonka kirjoittaja listasi hyveiksi
inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden, hyvät tavat,
uskollisuuden ja viisauden, ja myöhempää runoa
joka yrittää toteuttaa näitä viittä hyvettä.