Hei,
tänään eksyttiin kyrillisten aakkosten avulla
hollantilaisen unien viereen.
Uni on ehtymätöntä polttoainetta, se sanoo kun
peitto kääriytyy pois jaloista.
Myöhemmin iltapäivällä olemme matkalla museoon,
jossa minun suljettava kaikki aistit.
Kaikki aistit sillä pahuus käy minun ylitseni niin kuin pommikone,
eikä tällaista hulluutta kestä yksin sielu, yksin ruumis.
Peileistä ilkkuu Titon haamu
ja muutama muu
pakkaamaton matkamuisto.
Hollantilainen hakee minulle vettä,
korjaa olkapääni vasten seinustaa
niin kuin Jeesus silittäisi kasvojani ja sanoisi ole huoleti.
Ystävä nappaa muutaman kuvan, palauttaa valon
takaisin luontoon.
Museon ulkopuolella on puutarha, mutta ei kukkia.
Aiemmin iltapäivällä näin hiekkalaatikon mutta en hiekkaa.
Mietin että ajan on joskus käytävä ilman kelloa, hiekkaa,
käytävä ymmärtääkseen että joskus on tylsää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti