(Esimerkkiruno #1 kokoelmasta Kolibrilla pesänsä mustien liljojen sydämessä)
Koneet ovat poissa, kuten niiden käyttäjätkin.
Käännän vipua ja kone käynnistyy, jauhaa eläimet.
Niin menetän
kevyen, vapaan, jumalallisen läsnäolon
jonka eläimet muistavat, yksinäiset,
niiden konditionaalinen asenne
kuin jokainen solu olisi kalvo tai kello,
viritetty värähtelyn mukaan.
Kone pysähtyy vasta kun työ on tehty.
Tehdas soittaa pilliään ja työntekijät
heräävät tuhatvuotisesta koomastaan,
minäkin,
suljemme kitisevät portit, kuljemme yli
holvien ja siltojen,
poistumme syvälle kaupungin kudoksiin, katujen laskoksiin,
tajuamme kauhuksemme mitä olemme tehneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti