(Esimerkkiruno #2 kokoelmasta Kolibrilla pesänsä mustien liljojen sydämessä)
Mittaan
sulaa aikaa, virtaavaa hetkeä, niin venyvää että se
ulottuu kaikkeen historiaan, kaikkien vuosien yli,
kaikkialle minne ihminen laskee jättiläisjalkansa
puhkeaa terälehtiä,
ne ovat aurinkopölyä,
tylyä, töykeää ja luoksepääsemätöntä aikaa,
sitkeää tahnaa jota haluan niellä,
ottaa sisääni kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti